Mihin on kadonnut jäätynyt sydän, joka tuntui vielä vähän aikaa sitten häämentyneeltä ja painavalta rintamuksessa. Siihen samaan katosi epätoivo ja tilalle tuli jotain uutta. Jotain merkittävää.
Hei kaverit. Ettehän kerro kenellekkään, jos kuiskaan teille tämän: luulen tämän olevan rakkautta.
Se kun nyt vaan on niin että The Kid vie sen kaiken kylmän pois ja tuo jotain kuumaa tilalle. Vahvoja sanoja on pyörinyt päässä jo monen monta päivää.
Aluksi säikähdin ja nyt hämmästelen...
Onko se vain sanoja?
Onko se vain tunnetta?
Onko se elämää ja kokemusta?
Onko se connectionia?
Onko liian aikaista?
Onko se totta?
Olenko tullut ihan pehmeeksi?
Rakkauttako?
Aina olen halunnut uskoa että sinä jonain kauniina päivänä tapaan pojan, joka vetää jalat alta, saa haukkomaan henkeä, saa nauramaan ja tuo sitä onnea mitä keneltäkään muulta ei saa. Nyt olen tavannut pojan, joka on eka sellainen, johon en tunteitani ole hetkeäkään kyseenalaistanut.
Pohtinut, inhonnut, suuttunut olen, mutta tunteitani en ole epäillyt. Se riittääkö tuo ja mitä elämä tuo tullessaan on toisarvoista. Se mikä on nyt tärkeää on tuntea ja tehdä se täysillä. Kun välittää näin paljon ei huomisella ole väliä. Huomenna sillä ehkä on, mutta ei tänään.
Pelottaa rakastaa ja pelottaa tuntea, mutta samalla on vaan niin pirun ihanaa.
Miksi pelottaa sanoa pelkät sanat ääneen?
Kuka sanoo eka ja milloin?
Puss...
Oih, tuo on maailman ihanain tunne. Kutkuttaa mahanpohjassa ja pelkästään vain hymyilee. Rakkaudessa on parempi elää yksi päivä kerrallaan ja nauttia täysillä.
VastaaPoistaPs. Tää sun blogi on ihan mantis. Keep going! :))