Ei liikaa, mutta just sopivasti

Mulla on ollut todella rauhallinen olo koko kesän. Kaikki muuttui, kun erosin The Kidistä kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Ja se oli hyvä päätös. Siitä asti olen keskittynyt itseeni ja elämiseen. En ole stressannut liiasta, nauttinut lämmöstä ja siitä että I'm fucking young girl living in Scotland.

En ole tuntenut edes tarvetta kirjoittaa tänne. Kirjoittaminen ei ole edennyt, koska en ole nähnyt entiseen tapaan aiheita mistä kirjoittaa. Ennen tätä iltaa.

Olen edellisestä kirjoituksestani asti tapaillut tuota herra Potteria. Näen siinä ihmisessä niin paljon hyvää, kaipaan ja olen kiintynyt. Mies on ollut poissa viimeisen kuukauden, kiertäen tätä saarta festareilla työskennellen. Ollaan siis nähty nyt yhteensä vaan neljä kertaa. Viimeisin oli eilen.

Potterilla oli kaksi vapaapäivää töistä ja päätettiin käyttää aika hyväksi. Niinpä lähdin hänen kotikaupunkiinsa retkelle. Ei siis siihen kaupunkiin, jossa nyt asustaa vaan siis kotiinkotiin... vanhempien kotiin. Siellä oleskelin ja nauroin ja nautin kaikesta viimeistä tippaa myöden. Perhe oli upea ja niin oli poikakin. Opin välittämään Potterista vieläkin enemmän.

Kun tulin takaisin omaan kotiini, olin jo ikävissäni. Olisin halunnut lisää sitä miestä ja nyt joudun olemaan toisen kuukauden ilman halausta ja magic sticksiä. Emme kuitenkaan ole parisuhteessa mitenkään virallisesti, joten koen meidän olevan vapaita tekemään mitä halutaan. Niinpä, kun kaverini kysyi haluanko mennä tänään sokkotreffeille ja vastasin myöntävästi. Halusin olla vapaa ja jatkaa kesääni niin kuin olin sen aloittanutkin... liikoja stessaamatta.

Niinpä tänään puunasin itseni nätiksi ja lähdin kävelemään tapaamispaikkaa kohti. Sitten se kaikki iski. Mitä jos hän pitää musta, mitä jos pidän hänestä, mitä sitten tapahtuu, mitä jos tästä tulee awekwardia, mitä jos ei ole hyvä idea tavata tuntematonta ihmistä näin sattumalta, mitä jos oli turhaa edes luvata mennä treffeille, kun haluan olla vaan Potterin kanssa, mitä jos...
Sydän alkoi hakata ja tunsin paniikin jokaisessa ruumiinosassani. Treffi paikaksi oltiin sovittu yksi baari lähelläni, juoksin sisään ja suoraan baaritiskille. Tilasin bissen ja join sen. Toivoin alkoholin rauhoittavan.

Aussi on mukava poika. Komea, seksikäs, hauska ja viisas. Kaikkea mitä nainen nyt voisikaan odottaa mieheltä. Meillä oli plajon yhteistä ja juttu toimi erittäin hyvin. Olisin voinut hyvin mennä Aussin luo ja have some sexy time, mutta jokin esti.

Ehkä se on ajatus Potterista, ehkä se on vain siitä, että en nyt jaksa mitään stressaavaa säätöä. En halua olla "mitä jos"- tai "sitku"ihminen. Tai nainen, jonka päivät menee tekstareita vahdaten, pettämistä olettaen tai tunteiden kanssa venkslaten. Jos alkaisin tupladeittaamaan komeaa Aussia, se olisi nyt liikaa.
Oon väsynyt pelaamiseen ja leikkiin. Juuri nyt haluan hieman lämpöä, niitä kauan kaivattuja tunteita ja ihmisen jonka kanssa kaikki on yksinkertaista... helppoa.
On tässä elämässä aikaa stressata myöhemmin.  

Kirje pojalle joka näyttää aivan Harrylta

Sinulle Potter,

Me tavattiin viikko sitten. Olin humalassa ja tanssin kukkulan päällä kylmääni pois. Tulit siihen märällä tukalla ja katselit tassiani hetken. Oli kai siellä muitakin, mutta nyt muistellessani en niiden kasvoja erota. Kerroit tulleesi saunasta ja porealtaalta leirintäalueen toiselta puolelta. Minua alkoi naurattaa ajatus lämpimästä ja jalkani alkoivat juosta siihen suuntaan. Sinä seurasit minua ensin katseellasi, sitten otit jalat alle ja otit minut kiinni. Kävelimme yhdessä ja huomasin sinut ensimmäisen kerran, luulin että halusit vain ystävän.
  Riisuin kaikki vaatteeni joen varrella ja pulahdin porelataaseen niin nopeasti kuin pystyin. Tulit perässä. Muistan katselleeni silmiäsi, jotka olivat niin nuoret ja iloiset. Kurkotin jaloillani altaan toiseen päähän ja ennätit ottaa ne kiinni. Kosketit minua niin hellästi, mutta en vieläkään tajunnut miksi.
  Kun olimme saaneet tarpeeksi lämpöä aamutunneille, puimme vaatteet päälle ja istuimme joen piantareelle katselemaan auringon nousua. Nyt huomasin, että et vain halunnut olla ystäväni, halusit enemmän. Voi, nyt mietin kuinka sokeas silloin olinkaan. Miten pystyin olla näkemättä noin kauniin mielen?
  Muistako oliko siellä muita? Minä en niitä vieläkään nähnyt, vaan halusin tietää lisää mitä siellä sinun silmiesi takana kiilsi. Otin siis kädestäsi ja sanoin, että nyt mennään katsomaan miten päästään joen toiselle puolelle! Kuljimme ensin hetken ja kun emme löytäneet ylityskohtaa jatkoimme vain matkaa.
Näit metsätien, joka johti pois kaikesta muusta. Nyt otit minua kädestä kiinni ja lähdit johdattamaan minua polkua pitkin.
  Metsäpolun toisesta päästä päädyimme tielle, joka johdatti meidät suoraan laaksoon. Molemmilla puolilla peltoja kehysti vuoristo seinämät ja keskellä virtasi se meidän jokemme, nyt kuitenkin vain pienenä purona. Polun toisessa päässä häämötti pieni mökki jonka savupiipusta tuprutti aamuvalmisteluiden savu. Näit kauniin kukkulan ja päätimme kiivetä sinne ihmettelemään upeaa laaksoa, joka löysimme.
  Sen päällä istuimme ja sinä katsoit minua vielä syvemmin. Se ilo siellä silmissäsi oli vahvistunut. Sinä olit niin kaunis! Puhuimme kaikesta. Elämästä, perheistä, suhteista, surusta ja rakkaudesta.
En muista kumpi meistä sen aloitti, mutta mielestäni se olit sinä joka minua ensimmäiseksi suuteli. Se vain sopi tähän kaikkeen täydellisesti. Suutelimme hetken ja yhtäkkiä sinä erotit huulesi minusta ja se ilo sieltä silmistä oli kadonnut.
  Näytit järkyttyneeltä ja kysin mikä oli hätänä. Kerroit, että sinusta välittää joku toinen. Tai että on välittänyt jo yli vuoden... Se tyttö nukkui juuri sillä hetkellä leirintäalueen teltassa tietämättä, että olin suudellut hänen poikaystäväänsä. Kysyin sinulta miksi suutelit? Ja kerroit, että et voinut muutakaan.
  Vielä kului pari päivää, kun olimme yhdessä siellä kaukana, musiikin, alkoholin, huumeiden ja festarikansan parissa. Näimme välillä ja hymyilimme toisillemme. Pariin kertaan karkasimme, jonnekkin kauas niin ettei kukaan nähnyt. Kerran pellon raunaan ja toisen kerran pienelle rannalle pusikoiden taakse. Ja me nauroimme, pidimme käsistä ja suutelimme. Se oli niin salaista ja jännittäväää.Välitin ja niin välitit sinäkin siitä toisesta, mutta oli vain niin vaikea olla erosta sinusta.
  Kun viikonloppu oli ohi, sain vielä viimeisen suudelman ja sitten jouduikin lähtemään. Sanottiin vain toisillemme, että nähdään joskus. Nyt täytyy tunnustaa, että minua pelotti hieman, etten enään koskaan tulisi sinua näkemään.
  Matkustin kotiin ja nukuin pari päivää. Lisäsin sinut fb:ssä ystäväksi ja et vastannut heti kutsuuni. Sydämeni oli pakahtua. Missä olit? Miksi et vastannut?
   Viimein sain vastauksen ja laitoit minulle viestiä. Keskustelimme koko päivän. Taas aika kului kanssasi niin nopeasti, etten sitä huomannut. Kysyit teenkö jotain illalla. En. No voinko tulla käymään? Sanoin, että tietysti voit, mutta ihmettelin suuresti, koska asut kolmen tunnin junamatkan päästä minusta! Sanoit että käyt vain suihkussa ja olet täällä kolmen tunnin päästä. Sydämeni suli sponttaanisuudestasi. Se on mielestäni ehkä yksi seksikkäimpiä piirteitä sinussa.
   Tulit tänne ja lähdimme vain kävelemään ympäri kaupunkia. Taas päädyimme joen rantaan. Siellä joimme viiniä ja potkimme lihapullia veteen. Sinä oli tuonut minulle kitaran. En voinut aluksi uskoa sitä, mutta niin vain toit. Ensimmäisen kitarasi mitä olet koskaan omistanut. Halusit antaa sen jollekkin joka osaa antaa sille rakkautta. Minä lupaan tehdä parhaani.
  Tulin makuuhuoneeseeni ja sait minut tuntemaan kuin olisin taas neitsyt. Olit niin hellä ja sinä oikeasti välitit.
   Siitä yhdestä illasta tulikin pian kaksi ja puoli päivää, jonka aikana kävelimme, rakastelimme ja olimme omassa pienessä maailmassamme.
  Nyt olet poissa ja olet siellä sinun oikeassa maailmassasi. Tiedän että sinulla on nyt rankkaa. Erosit juuri tyttöystävästäsi heti saavuttuasi kotiin täältä. Pääsi on varmasti nyt todella seikaisin, mutta niin on minunkin. Haluaisin lähettää sinulle jonkin viestin koko ajan, mutta minulla on sellainen tunne että se vain sekottaisi päätäsi enemmän. Eroaminen on hirveää ja siksi haluan antaa sinulle tilaa, ja voin vain toivoa että voit hyvin. Minulla on sinua ikävä ja ajattelen sinua paljon. Tämä kirje ei ikinä sinua tavoita, mutta toivon ja uskon että tulevaisuudessa kirjoitan kirjeen, jonka sinäkin voit ymmärtää.

Kiitos että tapasin sinut siellä laaksossa, kukkuloiden välissä
ja toivon että tuo seikkailumme ei ollut viimeinen.
Nähdään pian!
xxx

Puss
 

Ylpeys ja kiihko

Ensimmäistä kertaa elämässäni en todellakaan haluais olla ihastunut. Aikasemmin oon todennut jotain samanlaista, mutta tällä kertaa tämä on erillaista. Nyt en yritä enään peittää tunteitani, jotta en satuttaisi myöhemmin itseäni. Nyt mua enemmänkin vituttaa ja sattuu jatkuvasti, koska se mies on niin inhottava.
Amstel on itsekäs, itsekeskeinen ja ylimielinen. Ja se ihminen saa mut tuntemaan itseni niin pieneksi ja epävarmaksi. Yleensä musta voisi sanoa, että oon tosi itsevarma ihminen, mutta sen seurassa tunnen itteni typeräksi ja heikoksi. Musta tuntuu, ettei se pidä musta edes ihmisenä.
Ristiriitaa tähän tuo se, että jollain tavalla se haluaa mun kanssa hengata koska me perustettiin bändi ja se oikeasti haluaa treenata. Ja mä meen mukana, koska haluan sen seuraan tavalla tai toisella. Mun joka ikinen solu vaan haluaa sitä miestä.
Milloin musta tuli masokistinen?
Haluisin poistaa jokaisin tunteen mitä mulla on sitä miestä kohtaan.
Mutta samalla tunnen, etten koskaan vois tuntea mitään muuta. Inhoa ja halua.

Ironista tässä on se, että huomaan Amstelin olevan siis niin suuri vastakohta The Kidistä kun vaan voi olla. Puoltoista viikkoa vapaana naisena ja pää jo sekaisin miehistä. Kill me now.




P.S Tässä teille päivän naurut.
Uskomaton.

Ei tätä voi paremmin sanoa

Viikko lopusta ja uudesta alusta

1. Olin itsevarma ja varma siitä mitä aijoin sanoa. Näin The Kidin puistossa ja hän tiesi mitä tulevan piti. Kerroin että en pysty enään olemaan hänen tyttöystävänsä ja vaikka sydämmässä sattuikin niin pirusti, jaksoin silti vielä uskoa että se on oikein. Hän sanoi että haluaa pysyä ystävinä, vaikka parina erottaisiinkin. Että seksiä saisin häneltä aina, jos vain pyytäisin. Satutin sitä miestä melkoisesti ja se ei ottanu sitä hyvin. Erottiin kiusallisesti ja surullisesti.

2. Itketti niin että en nähnyt. Miksi olin niin itsekäs. Saisinkohan miehen takaisin? Ei. En halua.
Vittu tämä on paskaa.

3. Työkaverini järjestivät staff night out.... tietysti The Kidin baarissa, jossa se työskentelee. Kamppailin  että pitäisikö mennä vai ei. Halusin ja toivoin, että mitä jos me juhlittaisiin yhdessä ja vedettäis huimat humalat päähän ja voitais ihan casualisti vaan maata yhessä.... sehän vois toimia, eikö?
Kaverille kerroin suunnitelmistani. Hän katsoi mua kuin idioottia ja totesi että koska olin se, joka erosi oon myös vastuussa siitä että en satuta toista enempää. Kaverisuhde eron jälkeen toimii, jos molemmat on samalla tasolla, mutta tässä tilanteessa hän rakastaa ja mä en. Ystäväni sai mut ymmärtämään, että en voi mennä ja leikkiä tunteilla vaan tehdä erosta totta. Niinpä menin baariin vain pariksi minuutiksi, sanoin hei ja anteeksi, otin kaverini ja mentiin toiseen baariin.
Sinne jätin Kidin soittamaan kitaraa sille lavalle, missä hänet tapasinkin. The Kidin tarina oli tässä ja niin oli myös meidän yhteinen aikamme.

Työkavereitteni kanssa päädyttiin baarista baariin ja juomaa juoman perään. Tajusin olevani sinkku, vapaa ja humalassa. Huomasin sinä iltana myös työkaverini; ruotsalaisen Amstelin. Toiset myös vihjailivat kovasti, että heihei toi meidän Amstelihan on myös sinkku että vinkvink. Katsoin sitä ja mietin että jumankautahan se on kuuma.
Joimme, tanssimme, joimme lisää ja tanssimme tyhmemmin. Baari suljettiin ja jäin vielä kadulle viimeisten joukoissa hillumaan. Siinä mulle tuli juttelemaan poika, jonka silmät hymyili ja huulet kertoi että ollaan kävelemässä samaan suuntaan. Sen matkaan lähdin ja pojan kämpille päädyin juomaan rommia. Siellä kun istuin vieraalla sohvalla, vieraan miehen asunnossa, tajusin että olin oikeasti sinkku ja pian tulisin harrastamaan känniseksiä. Mies oli niin humalassa, että eihän siitä seksistä oikeen mitään tullut, otin kamat ja lähdin asunnosta sanomatta numeroani tai edes nimeäni.
Aamu oli kaunis, olin todella onnellinen ja vapaa.

4. Krapula.

5. Töissä vietin neljä tuntia Amstelin kanssa kahdestaan jakaen flaijereita ympäri kaupunkia. Se oli ensimmäinen kerta kun kunnolla tutustuttiin. Hän osoittautukin aika mielenkiintoseks ihmiseks ja meillä synkkas todella hyvin. Päätettiin perustaa bändi.

6. Ensimmäistä kertaa aikoihin otin omaa aikaa, ilman ketään. Menin puistoon piirtämään. Illalla menin töihin baariin ja kun juttelin siellä Amstelin kanssa, huomasin että olin ihastunut. Kikattelin kuin teinityttö ja kerroin typeriä vitsejä. Luultavasti halusin vain maistaa sitä ihanaa kroppaa ja tuntea sen niiiiin seksikkään kehon vasten omaani.

7. Törmäsin Amsteliin katufestareilla. Tajusin, että haluan oikeasti nyt vain olla sinkku ja olla vapaa. En halua olla ihastunut ja ajatella jotain muuta koko ajan. Haluan vaan pitää hauskaa sen seurassa ja tulla oikeasti hyviksi kavereiksi, niin ettei koko ajan tarvi ajatella että vittu kun vaan se suutelis mua. Päätin huijata itseni ajattelemaan, että en ole ihastunut.

Nyt on viikko siitä kun erosin The Kidistä ja olen hämmentynyt. On tapahtunut niin paljon tämän pienen pääni sisällä. Huomaan kuitenki kasvaneeni isommaksi ja vahvemmaksi. Olen taas sinkku, mutta en samoin kuin ennen. Jotain on muuttunut ja tuntuu että se on tuonut tullessaan tasapainoa ja rauhaa.
Tiedän paremmin mitä haluan ja mitä tarvitsen.
Nyt tarvitsen aikaa erota The Kidistä kunnolla, hauskanpitoa, vapautta ja ystävyyttä.

Jos tämä on oikein, niin miksi itken?

On itsekäs olo.
Jätin kauniin, ihanan, hempeän, romanttisen ja hyvän miehen koska en pysty nyt olemaaan kekenkään tyttöystävä. Oon ollut niin varma tästä kaikesta jo kuukauden ajan, mutta nyt kun ollaan oikeasti erottu niin en tunne muuta kun surua ja kaipausta. Nyt en muista mitään niitä hyviä syitä ja perusteluita eroon. Muistan vain hyvät hetket, kauniit aamut, yhteiset naurut, tulevaisuuden suunnitelmat, sen viulun jonka hän osti minulle yllätykseksi.... Ja en voi ajatella muuta kuin sitä surua, jonka aiheutin hänelle.
Satutin ja nyt muhun sattuu.
Teinkö oikean valinnan, vai pääsenkö tästä yli ja näen että näin oli parempi?

Kunpa rakastaisin

Puhelin soi ja vastasin. Hän oli toisessa päässä ja kysyi, että sä jätät mut eikö niin.  

Oon ollu kaks viikkoa poissa ja oon tajunnut mitä on oikein tehdä. Okeudenmukaista hänelle.

 En osaa olla enään tässä suhteessa. Kun joku kysyi ja sanoin että tuo on poikaystävä, tuntui kuin valehtelisin. Kun mietin seksiä tai kaipausta, koen sen velvollisuutena. En voi puhua hänelle suoraan ja jotain niin suurta puuttuu, että en pysty näin jatkamaan. Parempi nyt kuin liian myöhään.

Hän rakastaa mua, mutta minä en häntä. 

Toisaalta välitän niin paljon ja siksi nyt sattuu. En halua satuttaa ja toivoisin että voisin jatkaa hänen kanssaan ikuisesti. 

Nyt itkettää ja en haluisi enään puhua tästä. Haluisin vaan paeta koko asiaa. Tiedän kuitenkin, että on oikein mennä sinne ja katsoa häntä silmiin. Mun on oltava rehellinen meille molemmille ja päästettävä meidät näistä siteistä. 

Ensimmäistä kertaa elämässä, joudun jättämään ja sanomaan toiselle etten rakasta takaisin. 

Tämä on perseestä.

Sanoin puhelimeen, että tulen huomenna käymään ja kerron sitten hänelle kaiken. 

Hän sanoin joo, see ya ja laski puhelimen.