Ensimmäistä kertaa elämässäni en todellakaan haluais olla ihastunut. Aikasemmin oon todennut jotain samanlaista, mutta tällä kertaa tämä on erillaista. Nyt en yritä enään peittää tunteitani, jotta en satuttaisi myöhemmin itseäni. Nyt mua enemmänkin vituttaa ja sattuu jatkuvasti, koska se mies on niin inhottava.
Amstel on itsekäs, itsekeskeinen ja ylimielinen. Ja se ihminen saa mut tuntemaan itseni niin pieneksi ja epävarmaksi. Yleensä musta voisi sanoa, että oon tosi itsevarma ihminen, mutta sen seurassa tunnen itteni typeräksi ja heikoksi. Musta tuntuu, ettei se pidä musta edes ihmisenä.
Ristiriitaa tähän tuo se, että jollain tavalla se haluaa mun kanssa hengata koska me perustettiin bändi ja se oikeasti haluaa treenata. Ja mä meen mukana, koska haluan sen seuraan tavalla tai toisella. Mun joka ikinen solu vaan haluaa sitä miestä.
Milloin musta tuli masokistinen?
Haluisin poistaa jokaisin tunteen mitä mulla on sitä miestä kohtaan.
Mutta samalla tunnen, etten koskaan vois tuntea mitään muuta. Inhoa ja halua.
Ironista tässä on se, että huomaan Amstelin olevan siis niin suuri vastakohta The Kidistä kun vaan voi olla. Puoltoista viikkoa vapaana naisena ja pää jo sekaisin miehistä. Kill me now.
P.S Tässä teille päivän naurut.
Uskomaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti