Viisi kuukautta:
Hyvä fiilis. Saksalainen vasta lähti. Miehet ei jaksa kiinnostaa. Neljä kuukautta:
Uuh! Ihana poika saapuu kuvioihin. Treffeillä mr. Tatskan kanssa, haaveilua ja unelmointia. Mitä jos...? Kolme kuukautta:
Helvettiin tollaset miehet ja niiden heiluvat kropan jatkeet! Nyt vaan töitä, töitä ja töitä. Rahalla pääsee sitten itsenäisenä naisena menemään minne haluaa! Kaksi kuukautta:
Vituttaa työt. Kuukausi jäljellä 11.12:
Työt melkein ohi ja jalat liikkuu levottomina.
Ensinnäkin lähden maasta kuukauden päästä paikkaan missä en ole koskaan ollut, jossa en tunne ketään ja jonne lähden suunnittelematta melkempä yhtiskäs mitään.
Toiseksi, no viisi kuukautta nyt vaan on tooodella pitkä aika, jos tiedät mitä tarkoitan.
Sen jälkeen kun heräsin mun työkoomasta, niin tajusin että onhan täällä suomessakin aikas kivoja poitsuja. Mutta ei, ei se voi mennä nyt niin että täällä rakastuisin ja se vaikuttais taas mun maailmanvallotus sunnitelmiin!
Päätin että näin ei käy ja laitoin henkisen mies-sensuuri päälle:
Katsoa saa, mutta ei koskea. Ja jos koskee niin pitää huolen siitä, että tulevaisuudessa se mies noudattaa tarkoin tuota ensimmäistä sääntöä.
Joten päätin että huoleton flirttailu on joulukuun harrastukseni. Hankin jopa facebookkin oman toyboyn. Tutustuin tähän herra Nurkkaan viime viikolla. Kaverin kaveri, komea ja hauska. Perfeckt! Molemmat tietää että vapaa flirttailu ja pikkutuhmuus on ok. Näin molempien arki piristyy niin pienellä ja yksinkertaisella asialla!
Näillä eväillä on ihana lähteä viimeisten viikkojen lähtölaskentaan ennen lentämistä pois pois pois! Sitten voin avata silmäni ja nähdä vedet täynnä uusia kaloja ilman inhottavaa mies-sensuuria.
Kaunis ja onnellinen pari rakastaa toisiaan. On rahaa ja rakkautta. On toteutettu omia haaveita, hankittu hyväksytty ura ja lavasteet idylliseen perhe-elämään.
Mitä sitten?
Elämä kolkuttaa ovelle ja tuo tullessaan heikkoutta ja sairautta. Pariskunta etääntyy. Vaaka notkahtaa epätasapainoon. Toisen täytyy ymmärtää enemmän, olla enemmän ja uskoa hyvään ahkerammin. Hän ei tiedä mitä tehdä ja miten edetä, mihin voi tälläinen elämä enään johtaa?
Hän tutustuu ja rakastuu toiseen. Hän näkee tulevan ja löytää taas tasapainoa elämän ja puolison välillä. Idylli rikkoontui mutta mitä sitten, mitä ne muut ymmärtävät? Hän näkee rakkauden ympärillään ja vahvistuu siitä.
Kunnes yhtenä päivänä hänestä tulee heikko. Hänestä löydetään virhe, joka kasvaa avoimen sydämen päällä. Se on juurtunut, tunkenut juurensa syvälle vereen. Sillä on peni nimi, mutta ääneen lausuttuna se saa elämän sijoiltaan.
Virhe pitää leikata pois, jotta sydän saisi jatkaa rytmiään.
Hänellä on puoliso, rakastaja ja monia veressä yhdistyviä rakkauksia ympärillään.
Hän ottaa askelen kohti, mutta muistaa että tässä on ensimmäistä kertaa pelkästään kyse hänestä. Häestä ja hänen sydämestään.
Hänen on mentävä itseensä, katsottava virhettä silmästä silmään ja annettava sille anteeksi. Hänen on pidettävä sydämensä auki, niin kauan kunnes virhe on luovuttanut ja kadonnut kokonaan.
Suuttuisitko jos sisaruksesi deittailisi parasta ystävääsi?
Suuttuisitko jos ystäväsi diettailisi vanhaa heilaasi?
Suuttuisitko jos ystäväsi deittailisi samaa miestä kanssasi samaan aikaan?
-Noin vuosi sitten kävi hassu juttu mun veljen parhaan ystävän kanssa. Me tavattii pariin otteeseen ja huomattiin että tässä on nyt jotain kipinää. Mä ihastuin tähän herra Välkkyvaloon päätäpahkaa. Ajan kanssa me molemmat huomattiin, että suhteesta tuli pelkästään fyysinen. Joten n. kuukauden ajan me tavattii silloin tällöin ja kuksailtiin, kun ei mitään puhuttavaa enään löytyny.
Kuka veli haluaa kuulla, että pikkusiskolla on seksisuhde parhaaseen kaveriin?
Mietin miten oma veljeni suhtautuu tähän. Mutta ei, ei siis mitenkään. Se oli enemmänki parittamassa meitä kuin erottamassa. Ei se halunnu kuulla meidän jutusta mitään yksityiskohtia, mutta oli se sen mielestä jotenki siistiä. Ja samalla mun kunnioitus velikultaani kohtaan nousi suunnattomasti.
Kun kunnioitus nousi, nousi samalla paineet siitä miten tässä nyt lopetettaisiin aikaan saatu suhde. Kyllästyin Välkkyvaloon ja tajusi ettei siitä vaan tulis mitään. Kavereiks halusin kuitenkin jäädä, koska mielettömän ihana tyyppi hän on. Ja myös sen takia että tuun varmasti moneen kertaan näkemään herran veljeni juhlissa ja muissa sukukokouksissa.
Meidän juttu feidaantu vähitellen olemattomaks. Mua vaivas pitkän aikaan se, että ei sitä koskaan päätetty kunnolla ja sen takia seuraavat kohtaamiset vois olla vaivaannuttavia.
Lähetin viestin jossa selitin koko asia, täysin rehellisesti miten aluks tykkäsin, sitten kuksasin ja lopulta feidasin.
Välkkyvalo oli aivan samaa mieltä ja kavereita ollaan.
-Mr. Tatskalla ja mulla ei ollut mitään tulevaisuutta. Ei nyt eikä luultavammin koskaa. Hieno tyyppi, mutta ei se selvästi koskaan ollu musta mitenkään kiinnostunut.
Noin viikko sitten törmäsin mr. Tatskaan kadulla randomisti. Se sai mut tajuamaan lopullisesti, että ei herra ole kyllä mulle. Samalla viikolla näin erään Ystäväni kahvin äärellä ja ehdotin hänelle sinkkuudessaan pyytämään mr. Tatskaa ulos. Ystävä ja tatska on tavannu kerran ja Ystävä myönsi pitäneensä poikaa söpönä ja mielenkiintoisena. Taddaa, jos ei mulle niin sille.... ainakin yksille.
- Tämän samaisen Ystäväni kanssa ollaan jaettu muitakin miehiä. Ollaan kahdesti ihastuttu samaan jätkään. Toinen päätty Ystäväni seurusteluun ja toinen taas ei niin hyvin. Tämä kyseinen herra oli melkoisen ihastuttava, kaunis ja petollinen. Mun ja herra Poron kanssa juttu lähti yhteisistä kavereista ja illanistujaisista. Ystävystyttiin lopulta todella hyvin ja juteltiin meilkeimpä päivittäin pitkiä pätkiä elämästä ja kuolemasta. Kaikki tää huipentui yhteen kohtalokkaaseen viikkoon. Yhtenä iltana päädyin illan päätteeks hänen luokse yöksi. Olin viattomasti menossa ihan oikeasti vain nukkumaan, kunnes huomasin että Poron motiivit ei olleetkaan niin viattomia. Hups ja kups, siinä sitä oltiin. Olin tosi ilonen. Vihdoin tästä lähtisi käyntiin kunnon juttu!
Parin päivän päästä Ystävä pyytää, että saisi jutella kanssani. Kertoi Poron kaataneen samalla viikolla kolme viatonta pupua. Minut, Ystävän ja kolmannen tuttumme.
Ei tullut Porolle sitten mieleen, että kyllä tytöt jakaa asioita ystävien kesken. Mutta ei kirjaimellisesti.
En ollu Ystävälle vihainen. Miksi olla? Oli hän tiennyt asioista enemmän, paremmin ja sen että Porosta tykkäsin, mutta ei hän ollut se jonka kanssa makasin. Ystävä jäi ja Poro jätettiin laumasta.
En oo koskaan ymmärtäny ihmisiä, jotka on "riidoissa" ystävän tai läheisen kanssa. Mä ja veljeni ollaan opittu että ei oo maailmassa asiaa, jota ei voi keskustella läpi.
Miksi huutaa kun voi puhua.
Miksi riidellä, kun voi sopia.
Miksi haluta pahaa, kun voi myös haluta hyvää.
Näissä kolmessa tarinassa, oon käsitelly asioita jotka on varmasti monelle tuttuja. Mutta jotenkin liian usein ne on aiheuttanu eroja, katkeruutta ja kiusallisuutta.
Ihastumiset, rakastumiset ja seksi on asioita jotka vaan tapahtuu ja tuleetapahtumaan, myös lähipiirissä. Lähimpien kanssa ne voi tuntua isommilta, mutta eikö ne ihmiset oo just niitä, joiden kanssa kaikki pitäis olla helpointa keskustella auki.
Itse en vaan osaa suuttua jollekkin lähimmäiselle siitä mitä ne tuntee tai tekee. Ne on aina rakkaita ja se on asia mikä menee aina edelle.
Tänään töhin saapui asiakkaaksi vanhempi herrasmies. Häm päätti kysellä mun mies tilanteesta.
Tahtoi parittaa mut lapsen lapselleen.
Ihanaa miten tämä yhteisö huolehtii meistä vähäosaisista.
Jotenkin tuntuu, että jopa sinkut pitävät omaa tilannettaan sairautena. Yksinäiset ympärilläni vaanivat klubeilla, kaduilla, ravintoloissa, netissä ja puskissa vapaita miehiä. Keskustelua yleensä käydään kysymyksillä; miten sellainen napataan? Teinkö mä jotain väärin? Oonko idiootti kun laitoin tohon viestin perään hymiön? Oonko mä ruma? Miksi kaikki miehet vaan on ääliöitä? Oliko toi kymmenes viesti viiden minuutin sisällä liikaa?
Ihastunut sinkku on vaarallinen vapaalla. Siinä voi vahingoittua moni, mutta yleesä vain hän itse.
Mulla on nyt pari ystävää kyseisessä tilassa. Toinen etsii hullunlalla rakkautta deittipalstoilta ja toinen kulkee baarista baariin etsien kultaa kainaloon. Havaitsin, että molemmilla on tähän kaikkeen sama motiivi. Ei se että etsisi vakavaa suhdetta, vaan iha FWB situationia. Kuitenkin treffejä tai viestejä seuraa lause; ehkä tässä voiskin olla jotain. Ja se lause on mielestäni usein se tekijä, joka johtaa harhaan. Siitä lähtee tulevan suunnittelu, seuraavien treffeijen odottelu ja hääpuvun valitseminen.
Tottakai me kaikki halutaan tulla rakastetuksi, mutta niin moni etsii sitä rakkautta väkisin. Jos se mies jonka löysit deittipalstalta tai taxi-jonosta ei olekkaan elämäsi rakastettu. Mitä jos hän olikin yhdenyön juttu, ei sen enempää.
Mikä kiire meillä on? Jos rakkaus on tulossa, niin eikö sitä aikaa olisi hyvä odotella rauhassa ja nyt vain keskittyä nykyiseen elämään?
Tietysti me joskus kyllästymme olemaan yksin ja "All by my selfin" laulaminen kuivaa kurkkua.
Äiti opetti ettei elämä ole aina hauskaa, puuro piti syödä jotta myöhemmin ei olisi nälkä.
Tressaamme likaa tulevasta ja unohdamme tämän hetken. Oon nyt niin kiinni töissä, ettei mulla yksinkertaisesti ole aikaa miettiä mr. Tatskaa tai ketään muuta vastavaa. Tällä hetkellä mä pidän tästä. En tuhlaa energiaani johonkin mikä ei selvästi tullut tapahtuakseen ja keskityn elämään omaa elämääni. Ja kun nyt kuuntelen kyseisten ystävieni melko loputonta puhetta viestejen merkittävyydestä ja hymiöiden funktioista, voin hymyillä ja ottaa levollisen asennon tuolistani. Kuuntelen mielelläni, mutta samalla toivon ettei kukaan joudu enään ikinä kuuntelemaan mun suusta samanlaista stressiä sinkkuudestani.
Tein tässä vähän yhtälöitä. Englanti - check Ranska - check Saksa - check Amerikka - check Sveitsi - check Norja - check Belgia - check Mikä niissä on? Miksi muhun vetoo vieraat kulttuurit, kielet ja tummanruskeat silmät? Miksi en tunnu löytävän Suomesta ketään murusta? Voittaako ulkomaat vaiko kotimaa??? Aloin pohtia näitä kysymyksiä itseni ja ystävieni kohdalla. Millaisia ovat eksoottiset miehet verrattuna kotimaan mansikoihin; 1. KIIHKO- Suomessa en oo kohdannut miestä, josta löytyy niin puhdasta ja vahvaa intohimoa kuin miehistä merten takana. Sponttaania heittäytymistä suuteluun, seksiin ja romantiikkaan. He elävät päivät ajatuksella "meillä on tämä hetki, huomisesta ei väliä". Mies voi yllättää kesken keskustelun suutelemalla intohimoisesti, ilman monen tunnin pohdintaa pitäiskö vai eikö pitäis. Jalat siinä menee alta. 2. KIELI - No kyllä te naiset tiedätte eron ranskaa söpöttävän miehen ja "Ööö. Saisiks mää.."-miehen välillä. Tätä kohtaa ei tarvi enempää selitellä. 3. YLLÄTYKSELLISYYS - Ystäväni tapasi miehen kaukana täältä. Mies pyysi ystäväni kahville, hän ei lähtenyt. Eräänä aamuna tyttö seisoi ratikkapysäkillä, kun näki pysäkin seinään teipattuja lappuja. Niitä samoja, joita Amélie käytti pyytäessään Ninoa ulos. Ja kyllähän ne olivat miehen laittamia. Tapahtuuko näin myös suomalaisten kanssa..????? 4. KÄYTÖSTAVAT - En tiedä teistä, mutta kyllä muhun vetoo oven avaukset, tuolin tarjoaminen, takin antaminen kun on kylmä ja juoman tarjoaminen.... kunhan mies antaa myös mun tehdä nämä samat hänelle. En yleistä. On Suomessakin kasoittain miehiä, jotka saavat jalat notkumaan, ylläri pylläyttävät ja laittavat sydämen tanssimaan. Minun kohallani näin vain ei ole vielä käynyt. Oon todella ilonen niitten puolesta, jotka ovat sellaisen saaneet haaviinsa. Ulkomaalaisen kanssa suhteeseen ryhtymisessä on kuitenkin aina omat mutkansa. Kielimuuri voi olla välillä turhan hankalaa, huumori ei ole koskaan samaa eri kielellä ja jos parisuhdetta seuraa muutto, olet kaukana perheestä ja tutusta kulttuurista. Kaksi todella hyvää ystävääni ovat löytäneet rakkauden vieraista maista ja heillä kaikki toimii oikein mainiosti. Mullakin jalat vievät siihen suuntaan, einkä laita vastaan. Lähden tammikuussa asumaan ulkomaille alustavasti ainakin puoleksitoista vuodeksi. Kierrän maailmaa ja koitan olla villi ja vapaa (saa tämäkin blgi ihan uutta vivahdetta). Jotenkin mulla on kuitenkin sellanen fiba, että en tuu olemaan niin vapaa enään kauan. Tunnen jo kuinka kohtalo myhäilee ilkeydessään ja suunnittelee rakkautta.... kaukana täältä.
Olipa kerran sellainen ihana poika.
Hän on herra Villapaita.
Olin silloin kuusitoista ja se oli rakkauden kesä se.
Hän oli my High School sweetheart.
Olimme kuin kaksi pientä punapää peikkoa, käsikädessä kaupungin pusikoissa pussailemassa.
Hänet tapasin lukion kakkosella, hän minut lukion ykkösellä. Olimme siis olleet jos vuoden samassa koulussa, mutta emme koskaan toisiimme olleet törmänneet. Oli vappu ja Villapaita avasi minulle oven. Hän sanoi ole hyvä ja minä sanoin kiitos. Siitä se sitten lähti. Olimme erottamattomat kaksi kuukautta miinus risat. Se on mun pisin suhde tähän saakka. Hurjaa eikö?
Hassua, mutta vertaan vieläkin tapaamiani miehiä Villapaitaan. En ulkoisesti taikka luonteisesti, mutta meidän connectionia. Siinä oli vaan jotain. Kaikki oli niin helppoa; alku, keskivaihe ja loppu. Puhuimme kaikesta ja nauroimme kaikelle. Ja siis miksi erosimme?
Olimme teinejä. Vapauden haluisia. Me molemmat halusimme jatkaa villiä teinielämäämme ystävinä. Päätös oli yksimielinen ja se sai kaikki äänet.
Joten, kun nyt mietin esimerkiksi mr. Tatskaa taikka muita elämässäni näkyneitä miehiä, niin mikään ei ole ollut niin helppoa. Mr. Tatska on varmasti hieno ihminen, mutta oon liian väysnyt vääntämään.
Kaikkeen pitää käyttää niin pirusti energiaa, siihen ihastumiseen, sen jahkaamiseen ystävien kanssa, toisen tunteiden miettimiseen, mihin tämä menee, miksi en tunne enempää....
Tietysti on aikoja, jollain yksinäisyys tekee voittoa ja pää huutaa lujempaa: miksi tämä on niin shathanan vaikeeta?
Ja sitten on näitä hetkiä, jolloin olen itsenäinen ja upea nainen joka pärjää yksin...
tietäen löytävänsä vielä joku päivä sen täydellisen villapaidan, joka menee päälle sujahtaen ilma ikävää kinnaamista.
Jotkut pitävät piukoista paidoista, minä en.
Mun töihin tuli asiakkaaks mies, jota katoin aluks että ompas söpö. Pitkä, komea ja Adrien Brodyn näköinen. Hieman se siinä seisoskeli, odotteli ja niin mulla oli aikaa tajuta, että me tunnetaan jostain.
En saanut mitenkään päähän mistä ja milloin ollaan tavattu, kunnes:
Kolme vuotta sitten olin Ruis Rockin jälkeen yöllä bussissa. Se oli hurjan täynnä ja mun viereeni ahtautu mies, joka oli pitkä, komea ja Adrien Brodyn näköinen. Alettiin jutella, niitä näitä ja elämän syviä. Kertoi missä asuu ja missä on töissä. Kerroin muuttavani samaan kaupunkiin myöhemmin, sovittiin että nähään siellä sitten ja erottiin.
Vuosi sitten muutin tänne, tuohon kyseiseen kaupunkiin. Menin jopa hänen työpaikalleen ja kyselin olisiko ollut paikalla ainuttakaan Ruis Rockissa käynyttä komeaa miestä.
Ei ole, se ainut lopetti pari kuukautta sitten.
Tänään katsoin tuota miestä, silmät suurina ja uskalsin kysyä... oletko sinä hän? Mies kolmen kesän takaa?
Hän katsoi minua pikään. En ole hän, mutta ollaan me joskus tavattu. Aivan varmasti ollaan.
Hetki pohdiin mistä tunnetaan ja kun vastausta ei löytynyt, hän lähti ja sanottiin että tavataan taas!
Vaikka tuo mies ei ollutkaan se mystinen hahmo öisestä bussista (vai oliko?),
minun etsintäni on päättynyt.
Hän muisti tavanneensa minut, sekä oli pitkä, komea ja Adrien Brodyn näköinen.
Läheltä liippas ja se riittää mulle.
Viime lauantaina halasin, lemmin ja suutelin sua viimeisen kerran.
Erottiin, minä lähdin pohjoiseen ja sinä etelään. Lähdit takaisin emämaahasi Saksaan.
Viisi kuukautta sitten tulit vauhdilla mun elämään. Tutustuttiin, ihastuttiin ja kuksittiin.
Pian olitkin arkea ja yhtä nopeasti kun tulit, olit poissa. Aluksi näin sut kokonaan ja kokoajan. Parin kuukauden jälkeen aloit loitontua.
Juuri ennen kuin lähdit, me löydettiin toisemme uudestaan. Löysin sen, minkä olin kadottanut liian nopeasti. Pyysin anteeksi ja sanoit ettei ole mitää anteeksi pyydettävää. Se mitä tapahtui nyt oli tärkeintä. Ymmärsit ja ymmärsin miksi olin sanonut pahasti ja miksi oltiin loittoonnuttu. Juteltiin kaikki asiat läpi, niin kuin sillon kun oltiin vasta tavattu; vapautuneesti ilman rajoja ja ruutineja.
Alotettiin alusta ja lopetettiin siihen.
Nyt on jo hieman ikävä. Vielä me nähdään. En tiedä milloin ja missä,
mutta aina ja ikuisesti tuut olemaan se mun friend... with benefits.
Viime vuonna kävin treffeillä yhen Herra Sävelen kanssa.
Olin hivenen tuiterissa baarin lautapelihyllyn luona valitsemassa seurueelleni viihdettä -> kompuroin -> pelit pitkin lattioita -> sankari ilmestyy hädässä -> yksi treffikutsu.Oli hauskaa, paljon puhuttavaa ja mallikelpoiset treffit olivat siinä. Mutta PLÄÄH.
Parisen viikkoa kului ja keskusteluja ystävieni kanssa käytiin läpi. Pitäisikö meidän vielä tavata? Kämppikseni tokaisi tuohon: "Ehkä sulla on liian suuret vaatimukset? Et tunne tota jätkää vielä yhtään, yks tapaaminen ei kerro tarpeeks. Miks et antais sille ees mahdollisuutta?".
Niin. Ehkä tuomitsen miehet liian nopeasti. Ehkä mun pitäisikin tutustua paremmin, antaa ajan kulua ja katsoa vaikka tuosta tulevaisuudessa tulisikin jotain.
Soitin meille toisen tapaamisen. Se oli taas mukavaa, mutta ei. Ei vain tuntunut oikealta. Miksi tuhlaisin meidän molempien aikaa yrittämällä tehdä mahdottomasta mahdollista.
Tuon tapauksen jälkeen en ole hyväksynyt treffikutsuja, jos olen ensivaikutelmasta jo päätellyt että kivaa juu, mutta ei tästä ikinä mitään tuu.
Jos tapaa kiinnostavan tyypin, niin kyllä sen itsestään huomaa. Miksi siis edes lähteä pelaamaan treffeilypelejä, jos paloa ei ole.
Nyt olen löytänyt tyypin johon on paloa... nyt oikein roihuaa!
Me ei olla paljoakaan pidetty yhteyttä mr. Tatskan kanssa treffien jälkeen. Pari tekstaria siltä tuli seuraavana päivänä, mitään muuta ei. Päätin olla kiinnostumatta. Halusin nohtaa koko tyypin, jotta elämä olisi ollut helpompaa. Ja kaikki sen takia, koska SE ei soita ja pyydä mua jonnekkin.
Huoh, olen niin nainen.
Nyt kun kerrankin pidän jostain tyypistä, niin miksi en pyytäisi sitä ulos ja olisi kerrankin se aktiivinen puoli. Tekisin oikein töitä sen eteen, että saisin tietää roihuaako siellä toisellakin puolella!
(Nyt ymmärrän miksi miehet yleensä hoitavat tämän puolen... tietämättömyyden tuska on perseestä.)
Aikaisemmin olen aina ollut itse päättämässä vastaanko miehen viestiin vai en.
Nyt joudun nätisi odottamaan ja toivomaan että hän antaa minulle mahdollisuuden.
No tänään tuli vastustamaton tarve nähä mr. Tatska. Lähetin viestin, johon en saanut vastausta, mutta jonka johdosta herra saapui työpaikalleni. Siinä rupattelimme jonkin tovin ja sitten se lähti.
Sain mr. Tatska kiintiöni taas täyteen joksikin aikaa.
Taidan siis ollakkin nainen, joka vaatii paljon ja tuomitsee helposti:
Joka vaatii spontaaniutta, jännitystä ja vapautta. Joka tuomitsee uudessa tuttavuudessa ne piirteet, jotka tietää itsestään puuttuvan ja tulevaisuudessa toisessa kyllästyttävän.
Ehkä Mr. Tatska on kaikkea tuota mitä vaadin ja se tekeekin hänestä niin helkkarin mielenkiintoisen.
Saksalainen lähtee takaisin omiensa pariin ensi viikonloppunna.
Aluksi kun me tavattiin, mua kiehto hänessä niin moni asia. Se miten se katso mua, se miten kerto asioita, sen salamyhkäisyys.... ja seksi.
Ajanmyötä meidän suhde on muuttunut. Ennne pystyttiin puhumaan kaikesta, nyt ei enään jaksa. Ennen keskityttiin toisiimme, nyt kaikki muu tuntuu mielenkiintosemmalta. Ennen seksiin liittyi aina mielenkiintoisia keskusteluja, kiihkoa ja rajojen rikkomista, nyt se toistaa samaa kaavaa... ilman sitä jotain. Ennen kun kävimme kävelyllä, kokkasimme tai yleisesti vaan hengasimme, keskustelut antoivat paljon. Nyt ei ole enään mitään sanottavaa.
Tunnen itteni ilkeäksi ja sydämmettömäksi naiseksi, joka ei anna hänelle ansaitsemaansa välittämistä.
Näin se kuitenkin menee. Niin kuin alussa vannoimme toisillemme, emme ole mitään muuta kuin kavereita. Joskus kavereista tarvitsee hieman lomaa, jotta ystävyydestä voisi taas nauttia.
Kun Saksalainen ensi viikonloppuna lähtee, loppuu meidänkin outo ystävyys. Sen jälkeen se jatkuu aivan uudenlaisena, aitona ystävyytenä. Siihen ei kuulu enään satunnaiset kuksimiset, vaan oikeat keskustelut siitä mitä kuuluu.
Se taitaa olla se miksi olen väsynyt ja ärsyyntyt häneen. Kaipaan joko oikeaa rakkautta tai todellista ystävyttä. Niiden välimuoto toimii, mutta ei näin tiiviinä. Näen Saksalaista joka viikko ja tiedän ettei luvassa ole enään mitään muuta kuin kiihkon ajamaa nusauttamista... se ei riitä ja nyt sen tajuan.
Saksalainen on antanut mulle paljon. Kirjaimellisesti ja muutenkin. Olen oppinu itsestäni niin paljon tän kesän aikana, siitä miksi seksi on ollut aina niin pelottavaa ja että se voi oikeesti olla ihan mahtavaa. Ennen olin pelokas ja epävarma. Tuo mies oli juuri sitä kaikkea mitä tarvitsin... ihmisen johon voin luottaa, jonka kanssa voin tutkia tätä kummallista asiaa. Saksalainen on kertoi myös, kuinka paljon olen vaikuttanut häneen. Olen ensimmäinen ihminen, jolle se on voinut kertoa kaiken. Jolle voi sanoa peloista ja toiveista. Hän on myös tajunnut tämän meidän jutun aikana, miksi on aina aikaisemmin ajautunut seurustelemaan vaikka se ei ole tuntunut pohjimmiltaan oikealta.
Meidän kohtaaminen kesti vain 5kk, joka elämän skaalassa on todella lyhyt aika. Mutta tuossa tiiviissä ajassa me ollaan opittu toisiltamme todella paljon. Nuo opitut asiat auttaa tulevaisuuden monissa suhteissa ja elämän pyörteissä.
Siis kiitos kaunis ja kumarrus, ihana Saksalainen!
Oot ihan tyhmä kun sut nyt tapasin. Ihan väärin meni nyt tämä homma. Olisit tullut vasta sitten joskus.
En halua susta tykätä tämän kauempaa. Olen lähdössä pois, sinä et.
Nyt jo olet vienyt liikaa. Enempää en anna!
Viet päivässä ainakin 72 min, kun ajattelen naamaasi, käsiäsi ja sitä pirun hymyäsi.
Joudun päivittäin punastumaan monta kertaa, joka kerran kun saan viestin ja toivon sen olevan sinulta.
Kadulla katson ympärilleni ja kuvittelen meidät törmäävän. Törmäävän kuin romanttisen komedian kauniit ja rohkeat.
Onneksi olen tehnyt päätöksen. Poikkeuksen aivoillenni, jotka tukevat Justinin mottoa:"Never say never"
... En tykkää susta enään.
En käytä ainuttakaan minuuttia punastumiseen, miettimiseen tai haaveiluun.
Olen androidi, joka nollaa muistin alottaakseen alusta.
Joten heihei ja hyvää elämää!
With antilove:
Maailman vahvin nalle. Tyttö joka lähtee mukaasi heti, jos vain pyydät
... mutta joka kieltää olemassaolosi siihen saakka.
Kun katson naisia jotka avaavat suklaalevyn henkeä pidätellen ja naksauttavat levystä suuhun sopivasti sujahtavan palan, nauttien siitä silmät kiinni maiskutellen.. tottakai olen kateellinen!
Olen tosissani yrittänyt opetella tavoille ja testata voisinko muuttaa elämäni. Syön pari kertaa viikossa palan tuota tummaa paholaista. Vihaan sitä.
Jäänkö jostain paitsi? Endorfiini pöllyissä on sitten suklaisesti tyydytetty?
Tätä voi myös verrata miehiin. Ehkä se on syy miksi tapaan ihania miehiä, mutta kukaan ei ole niin maukas että hänen kokonaan söisin.
Taidan odottaa omaa sokerikultaani.
Herkullista salmiakkimiestä joka vie minut mennessää... eikä minun tarvitse opetella suklaan syöntiä enään koskaan.
Kello on nyt 20.35. Saavuin juuri treffeiltä mr. Tatskan kanssa.
Ne meni täydellisesti. ?
Mua jännitti ihan hirveetsi koko viime viikon. Vielä tänään tunsin perhosten lepattelua vatsani pohjalla. Kaikki tämä katosi, kuin sain ensimmäiset sanat oksennettua esille.
Oltiin kuin tuttuja pitkän ajan takaa. Ensimmäisestä halauksesta saakka juttua riitti, naurettiin ja pidettiin hauskaa.
Ensin huvipuistossa kävelyä ja hassuille jutuille nauramista. Sitten vuoristoradassa kiljumista. Tämän jälkeen kävelimme pitkän matkan vain päätyäksemme ihanaan baariin puutalolähiön keskelle. Lähdimme, halasimme ja sanoimme että nähdää.
Matkat ei tuntuneet pitkiltä. Seura tuntui hyvältä.
Puhuimme paljon siitä, miten me molemmat ajattelemme elämän olevan ennalta tuntematonta loputtomasti tutkittavaa ihmemaata. Ei voi koskaan tietää missä on minuutin päässä... tai viidenvuoden päästä. Pitää vaan mennä aina sinne minne nenä milloinkin osoittaa.
Koska tämä ajatusmalli on mulle ja sille yhteinen, niin meidänkään tulevaisuudesta ei voi ennustaa mitään.
Tuleeko meistä ystäviä... tuleeko meistä kadulla moikaavia tuttuja... tuleeko meistä rakastavaisia?
Toisaalta... en halua tietää. En halua sitä parasta ja ihaninta asiaa, koska lähden maasta tammikussa. Mutta en halua olla ottamatta selvää olisiko sellainen tulevaisuus myös yksi mahdollisuus!
Koskaan ei saa suunnitella liikaa. Liika päättäminen voi olla tuskallista.
Mutta tällä hetkellä tietämättömyys on helvetillistä.
Tietysti sisimpäni huutaa tietoa siitä, tuleeko olemaan toinen tapaaminen!
Tietysti haluan tietää oliko tämä tapaaminen hänelle yhtä hieno kuin mulle!
Tietysti janoan vastauksia siitä, onko tämä sisälmyksiä vääntävä tunne järkevää..
vai pitäisikö se vain tukahduttaa vielä kun siihen on mahdollisuus?
Aika näyttää ja asiat tapahtuu kuin on tapahtuakseen....
joojoo, eiks kaikki vois vaan tapahtua nopeasti, juuri niin kuin me ollaan se suunniteltu ja vielä paremmin?!?
Voinko pilata kaiken liiallisella jahkaamisella, vai onko sekin vain osa minua?
Jahkaaminen aiheuttaa usein ylisuuria odotuksia ja asettaa käyttäytymispaineita. Me kaikki tiedetään ne viikot ennen H-hetkeä. Viikon aikana ennättää käydä tulevan tapahtuman moneen kertaan kokonaisuudessaan läpi. Aivoihin muodostuu pastillinsävyinen kuva täydellisestä säästä, rennosta ja samaan aikaan tyrmääväästä asukokonaisuudesta, finnittömästä naamasta, kultaisen lainehtivasta Tähkäpää-tukasta.... Ja tietysti dialogista, joka virtaa sulavasti suusta suuhun fiksuna, filmaattisena ja hullunhauskana!
Kun painajaisyön jälkeinen The-aamu koittaa, näppylät on varmasti naamassa ja sydän hytkymässä rinnassa kuin ju-ju-junge drum. Siihen se kaikki valmistautuminen sitten hukkuukin. Viimein! Treffeillä olet filmaattisessa liian kireässä pikkumustassasi prinssisi edessä puhumassa fiksuudesta kadonneena luonnonvarana. Voi että kun naurattaa niin helvetisti. Siinä sitä sitten ollaan ja istutaan pakolliset 2h puhumassa ainoista yhteisistä puheenaiheista. Todennäköisesti keskustelu pyörii miehen sinun ikäisen pikkusiskon ja vuoden 2006 Ruis Rockin välillä. Syvemmälle ei vain pääse ja enään ei oikein kinnostakkaan. (Häivähdys tositarinaa. Siitä sitten lisää myöhemmin).
Sovin tänään treffit mr. Tatskan kanssa ens viikonlopuks. Päätin ottaa asenteen, että hän on ihan kaveri vain. Myöhemmästä en voi sanoa, tälle viikolle tuo päätös lähinnä on. Haluan ottaa kaiken nyt stressaamatta, jahkaamatta ja pelaamatta.
En sorru tällä kertaa perinteiseen parin metsästyspeliin:"deitti-pallonheittoon". Siihen kuuluu jatkuvat pohdinnat ja juonittelu; Jos mä soitan nyt sille, niin luuleeko se että mä tykkään enemmän ku oikeesti, kun kyllä tykkään, mutta jos lähetän tän viidennen viestin niin oonko epätoivonen, miksei se vastaa, onko sillä joku muu, esitti vaan tykkäävänsä, paska äijä, odotan viis päivää ennen ku lähetän uuden viestin...
Kaikki tuollainen loppuu nyt. Miksi pitäis alkaa ihastuttavaa ihmistä kohtaan käyttäytymään kuin idiootti? Kaverina lähestyminen on nyt in.
En juonitellu ja odotellu sen soittoa. Soitin ihan itse, isotyttö kun huomasin olevani. Esitin asiani hatusta vetäen, en lapulle kirjotetusta muistisanoista.
Treffeille suunnittelin joatin hauskaa, mitä oon koko kesän halunnu tehdä enkä oo kenenkään kanssa vielä ehtiny. Vien sen Linnanmäen vanhaan vuoristorataan ajelulle ja kesän alussa ostetut katuliidut sujautan kassinpohjalle jos saisin ne vihdoinki käyttöön. Ei saa sunnitella liikaa.
JepsJeps. Jätän kaikki valmistelut ja paniikit suosiolla väliin. Koitan mennä treffeille niin omana hassuna ittenäni, kuin vaan on mahdollista.
Jos ei pidä niin ei pidä.
Jos en pidä niin en pidä.
Heräät vapaapäivänä myöhään, makaat sängyssä katsellen taivaalle. Keho tuntuu raskaalta ja on mahdotonta nousta ylös. Haluat ottaa kylvyn laventelissa, tuoksua siltä koko loppuelämäsi, vaipua ammeen pohjaan ja toivoa että vesi pysyisi lämpimänä piteempään. Haluat olla iloinen, kauneutta loistava ja hauska. Kaikki tuntuu elämää suuremmalta. Haluat olla yksin, mutta samaan aikaan kymmenien ihmiset seurassa.
Olen sinkku ja tämä tunne tuntuu välillä murskaavalta. Ei ole ketää jolle voisi soittaa ja itkeä unehdettuaan ostaa appelssiinimehua, huonoa tuuria bingossa tai koirankakkaa kengässä.
Silloin tunnen olevani niin yksin.
Samalla tiedän ympärilläni olevan runsain määrin rakastavia ystäviä. Vällillä se vain ei riitä. Välillä ei vain auta lause; "kyllä sä vielä sen löydät..."
Onneksi seuraavana päivänä uskon taas optimismin voimaan, uskon että siellä se joku mua odottelee. Vajoan ammeen pohjaan ja hymyilen elämälle.
"Mä päätin repästä. Haluisiks sä lähtee mun kaa joskus jonnekki, tekee jotain, jossain?"
"Hah, joo, voisin mä lähtee sun kanssa joskus jonnekki, tekee jotain, jossain."
"Ihanaa, pitkästä aikaa joku saa mun kädet tärisemään ja posket punottaa..."
Mä tein sen. Olin rohkea itsenäin nainen, joka ylitti inhimillisen ja vahvan pelon. Pyysin söpöä poikaa ulos. Olin päättänyt että en niin tee, että jätän tämän ihastuksen tähän. Jo monta viikkoa oon vain koittanut unohtaa ja ajatella että ei. En tee mitään, koska....
... ei se varmaan oo musta kiinnostunut...
... noin ihanalla pojalla on varmaanki tyttöystävä...
... mä lähen pois maasta uudenvuoden jälkee, mitä järkeä nyt on ketään ulos pyytää...
... ei mun ihastus kuitenkaan oo pysyvää...
... jännittää liikaa...
... ei oo aikaa...
.... ei on ei.
Eiku joo. Joo on aina parempi kuin ei. Millon opin sen. En voi sanoa ei, ennen kun oon ottanu selvää. Aina pitää tehä niin ku nenä sanoo. Halusin tutustua mr. Tatskaan paremmin, miksen sitä sitten tekisi?
Ei haittaa vaikka tästä ei mitään tulis. En välttis edes hae seurustelua just nyt. Meistähän voi tulla vaikka kavereita. Ei tarvi aina stressata kaikesta, mistä tulee mitä ja milloin. Nyt tutustun, tutkin ja pidän hauskaa!
Mutta, siis ai että. Mä tein sen! Ylitin pelon ja menin siihen puhumaan suoraan päin naamaa. Kädet tärisi vielä puoltuntia sen jälkeen. Nyt oon ihan järjettömän onnellinen. Jos en muuta, niin sain ainakin tän onnellisuuden tunteen just nyt. Ihanaa.
Tänään muistui mieleeni tapaus, jonka oon monesti unohtanu kokonaan ja joka välillä pomppaa esille josta aivojen perukoilta.
Kerran olin Espanjassa. Niin etelässä, että näin Afrikan. Menin sinne tapaamaan serkkua viikoksi. Yhtenä iltana päätettiin mennä kunnolla juhlimaan. Monien yhteensattumien jälkeen päädyttiin juhlimaan isoon ja autioon karaokebaariin. Siellä oltiin me ja tusina yli kolmekymmpisiä espanjalaisia. Luoti serkkuni arviointikykyyn seuran ja paikan turvallisuudesta, vaikka hieman ehkä epäillytti.
Hörps, Hörps, Hörps! Parin... kolmen... viiden rommipaukun jälkeen tanssin nykytanssia baarin tyhjällä lavalla. Muistan kaiken hyvin, mutta hieman hämärästi.
Joku päätti, että nyt on mentävä jatkoille! Paikaksi valittiin englantilaisen Sukeltajaopettajan vene. Perillä huomattiin, että paikalle olivat päässeet vain Sukeltaja, serkku ja minä. Päätettiin ottaa yhet drinkin ja lähteä sitten kotiin. Luotin Sukeltajaa, koska olihan hän serkkuni hyvä kaveri. Ei olisi pitänyt. Heti kun serkun silmä vältti, veti Sukeltaja mut keittiöön. Suuteli ja otti paitaa pois. Huusin serkkuni nimeä ja ryntäsin ulos. Selitin tapahtuneen serkulle ja lähdimme heti pois.
Dagen efteriä viättäessämme saimme puhelun Sukeltajalta. Sanoi, että olivat serkun kanssa jo aikoja sitten sopineet matkasta Gibralttarille. Saisimme kyydin sinne ja pääsisimme autolla myös vuoren päälle katselemaan apinoita. Itseäni matka hieman epäillytti edellisen illan takia.
Apinat kuitenki kiinnostivat liikaa.
Päivä kului ihan mukavasti, ilman ongelmia. Illalla menimme ravintolaan syömään. Kun serkku lähti vähäksi aikaa pois, alkoi tapahtua. Sukeltaja kysyi miksi olin vältellyt häntä koko päivän, enkö pidäkkään hänestä???
Hämmästyin ja sanoin, että en ole missään vaiheessa osoittanut olevani kiinnostunut hänestä. Jopa humalassa muistan pitäneeni häntä vain kaverina, joten en usko olleeni yhtään tyrkky.
"Well... then you don't like the idea, that I have a video about you from last night..."
Toi oli sellanen hetki, kun sydän pomppaa kurkkuun ja pää huutaa "WHAT THE FUCK!!"
Taisin huutaa niin ihan oikeasti. Meni paniikkiin. Kävin läpi koko eilistä iltaa.
Mikä video? Mistä muka otettu? MitäääH?
"Jeah, I took the video whit my phone when you where on the kitchen table"
Kyllä, istuin pöydällä, kun se yritti ottaa paitaa pois, huusin ja lähdin. Muuta ei tapahtunut. Ei tapahtunut...!? Olin varma itsestäni, mutta silti epäilin omaa humalatilaa. Muistin, mutta kaikki oli hämärää. Olisiko voinut tapahtua jotain mitä en muistanut?
Pyysin näyttämään videon.
"I don't have it, I never took one. I just wanted to show you how you made me feel, when you said that you don't like me."
Friikki. Maksoimme ruuat ja lähdimme.
Nyt kun mietin sattunutta, niin suurimpana tunteena on jäänyt se pelko siitä, että joku on tehnyt jotain kun oot ollu puolustuskyvytön. Se tunne, kun Sukeltaja sanoi ottaneensa musta videon... en oo koskaan ollut niin vihainen. Idiootti.
Tuo oli läheltäpiti tilanne. Mitä jos olisin ollut vielä pahemmassa kännissä? Mitä jos olisin ollut vielä tyhmempi ja ollut siellä yksin?
Opin paljon, olemaan varovaisempi ja luottamaan omiin vaistoihin silloin kun jokin epäillyttää. Ja opin myös olla ottamatta sitä viimeistä rommipaukkua.
Hän on Saksalainen. Hän on mua vuoden nuorempi. Hän on komea. Hän on ollut elämässäni n. neljä kuukautta ja risat. Hän on mun kaveri, jonka kanssa tulee säännöllisesti tehtyä asioita joita muiden kavereiden kanssa ei missään nimessä puuhailla.
Tutustuin Saksalaiseen kouluni kautta, hänessä huomioin heti ensimmäiseksi upean ulkomuodon. Viihdyimme toistemme seurassa heti. Vietimme monenmonta lounastuntia vain jutellen ja myöhästyen seuraavalta tunnilta.
Huomasin itsessäni jänniä tunteita. Halusin olla jatkuvasti Saksalaisen seurassa, halusin hänen huomiotaan ja koin hänet fyysisesti hyvin viehättävänä. Mutta romanttisessa mielessä en ollut yhtään ihastunut. Jos joku kysyi tykkäänkö Saksalaisesta, vastasin pitäväni vain kaverina.
Mukana kuvioissa oli myös yksi iso tekijä: Saksalaisella oli tyttöystävä.
Yhtenä iltana vietimme jopa yllättävän romannttista iltaa kämpässäni. Söimme itse tehtyä ruokaa lattialla kynttilänvalossa. Kerroin hänelle ajatuksistani, että jollain tavalla koen hänet todella seksikkääksi, mutta en havaitse mitään suurempia tunteita. Hän sanoi samaa. Tuo ilta oli ratkaiseva. Päädyimme suutelemaan, mutta pidemmälle emme menneet.
Mietittävää oli paljon. Saksalainen huomasi tunteidensa hälvenevänsä tyttöystävää kohtaan vähitellen ja meidän kohtaamisemme menivät uudelle tasolle. Viikot kuluivat ja meidän ystävyys syveni. Meille molemmille tämä juttu on uusi alku monella tapaa. Itse en ole koskaan seurustellut ja myös sen takia seksistä on jäänyt huonoja ja kiperia traumoja. Ennen sain paniikkikohtauksia sängyssä ja melkein potkaisin mienhen pois vierestäni, jos ailkoi liikaa ahdistamaan. Saksalaisen kanssa olin kerrankin turvassa. Sain edetä hitaasti ja tutustua miehen vartaloon ja omaani ihan hissukseen. Tänä kesänä olen siis tajunnut, että seksi voi olla myös ihan kivaakin!!!
Saksalainen taas tajusi, että on parempi erota tyttöystävästä ja etsiä jatkossa vierelleen sellaisen ihmisen, jota todella rakastaa. Tämä aihe on juuri se syy miksi me ei hänen kanssaan alettu tai aleta seurustelemaan. Ollaan liian erilaisia, me ei vaan millään tulla koskaan saamaan mitään isompia tunteita toisiamme kohtaan. Ihastuttu ehkä ollaan ja voidaan jatkossakin olla, mutta ei tästä vain mitään tulis. Monet väittää ettei tälläinen juttu voi toimia, että kuitenkin toisella on pelissä enemmän tunteita kuin toisella. Meillä se vain jotenkin toimii, kaikki on vain jotenkin luonnollista. Uskon että se johtuu siitä, että me puhutaan kaikesta... siis KAIKESTA! Ei salaisuuksia, arvailuja tai piiloteltuja tunteita.
Tällä kaverisuhteella on myös määräaika; 25.9.2012. Silloin Saksalainen palaa takaisin kansansa pariin. Opimme toisiltamme paljon ja totesimme, että lause "mutta eikö voitais olla kavereita" todella voi toimia.
Eilen ja tänään olen kokenut jotain hölmöä ja ihanaa.
Olen ihastunut kuin teini. Pari viikkoa sitten tapasin upean miehen, jonka kanssa vietettiin juhlissa ihana ilta jutellen ja nauraen. Puhelinnumeroita, taikka muita yhteystietoja ei vaihdettu. Me molemmat kuitenkin tiedettiin toistemme työpaikat ja se, että asutaan parin korttelin päässä toisistamme. Juhlista on nyt melkein kuukausi.
Pari ensimmäistä viikkoa kuljin aina lähiseudullani silmät suurina aina tarkkana siitä, jos vaikka Mr. Tatska sattuisi kävelemään vastaan. Kadut, baarit ja uimahallit olivat kuitenkin tyhjiä ihanista ja salaperäisitä pojista. Aika vei muiston ulkonäöstä ja pian melkein koko ihmisestä.
Mutta sitten! Eilen Mr. Tatska käveli työpaikkani ovesta sisälle.
Sydän pomppasi aivoihin tehden niistä pelkkää mössöä. En muista nopeasta ja melko kiusallisesta dialogistamme kuin joitain osia. Kuten sen, kuinka sanoin varmaan viisi kertaa "Tervetuloa!!" ja sen kun aloin selittäämään ilman mitään järkeä sitä, että mun longboardin pyörät ovat todella paskat. Kun Mr. Tatska sitten hieman hämmentyneenä lähti, huomasin että mun hampaitteni välissä oli koko ajan ollut salaatinlehti.
Naurahdin ittekseni, kuinka hassuksi tuollainen ihastus ihmisen tekee. Miksi juuri tuo ihminen? Mikä juuri hänessä on niin vetoavaa että alkaa käyttäytymään kuin olisi kännissä; puheesta ei saa mitään selvää, hymyillyttää niin perhanasti ja aika kuluu todella nopeasti.
Tuo tunne on välillä niin naurettava, että suurimman osan ajasta tuntee myötähäpeää itseään kohtaan. Eikä sen kokeminen koskaan lopu. Vielä viiskyppisenä moni sekoaa ihastuksesta, usein vaijeten ja joskus hyppien Dannyn keikalla.
Tänään päätin tehdä jotain asialle. Menin käymään Mr. Tatskan työpaikalla. En miettiny tapaamista ihan loppuun asti. Siihen tulin ja seisoin n. 10min odottamassa kunnes mies oli vapaa asiakkaista. Hän oli just lähtemässä hakemaan lounasta, joten liityin seuraan. Siinä käveltiin ja jutskailtiin puolisen tuntia, kunnes Mr. Tatska sanoi menevänsä nyt ja et moi vaan. Sanoin moikat ja vielä pienen epätoivoisen "törmäillään taas" loppuun ja lähettiin eri suuntiin.
Kun kovasti haluaa jotain tapahtuvan, tuntuu kuin se ei millään ottais tapahtuakseen. Kaikella on aikansa. Nyt mun on turha alkaa analysoimaan mitä se ajattelee musta ja tuleeko tästä mitään jne. En vois saada sitä tietoa selville vaikka kuinka haluaisin. Jos meidän tunteet kohtaa, niin kohdataan mekin vielä joku päivä.
Siihen asti voin nauttia hassusta ja omituisesta ihastuksestani ihan itsekseni.
Kirjoitan tarinoita miehistä, naisista, silmäyksistä, ihastumisesta, ihastumisen vaikeudesta, tietämättömyydestä, hippusen myös seksistä, odotuksista, varttumisesta ja rakkaudesta.
Olen hyvin normaali parikymppinen tyttö Suomen isoista kaupungeista. Pidän kaikenlaisista ihmisistä ja kaikenlaiset ihmiset pitävät minusta. Haluan kertoa niistä henkilöistä, joiden kanssa olen kokenut jotain erikoista, tylsää, ikävää tai upeaa. Kerron tarinoita tästä päivästä menneeseen, sekalaisessa järjestyksessä.
