"Moi"
"Moikka!"
"Mä päätin repästä. Haluisiks sä lähtee mun kaa joskus jonnekki, tekee jotain, jossain?"
"Hah, joo, voisin mä lähtee sun kanssa joskus jonnekki, tekee jotain, jossain."
"Ihanaa, pitkästä aikaa joku saa mun kädet tärisemään ja posket punottaa..."
Mä tein sen. Olin rohkea itsenäin nainen, joka ylitti inhimillisen ja vahvan pelon. Pyysin söpöä poikaa ulos. Olin päättänyt että en niin tee, että jätän tämän ihastuksen tähän. Jo monta viikkoa oon vain koittanut unohtaa ja ajatella että ei. En tee mitään, koska....
... ei se varmaan oo musta kiinnostunut...
... noin ihanalla pojalla on varmaanki tyttöystävä...
... mä lähen pois maasta uudenvuoden jälkee, mitä järkeä nyt on ketään ulos pyytää...
... ei mun ihastus kuitenkaan oo pysyvää...
... jännittää liikaa...
... ei oo aikaa...
.... ei on ei.
Eiku joo. Joo on aina parempi kuin ei. Millon opin sen. En voi sanoa ei, ennen kun oon ottanu selvää. Aina pitää tehä niin ku nenä sanoo. Halusin tutustua mr. Tatskaan paremmin, miksen sitä sitten tekisi?
Ei haittaa vaikka tästä ei mitään tulis. En välttis edes hae seurustelua just nyt. Meistähän voi tulla vaikka kavereita. Ei tarvi aina stressata kaikesta, mistä tulee mitä ja milloin. Nyt tutustun, tutkin ja pidän hauskaa!
Mutta, siis ai että. Mä tein sen! Ylitin pelon ja menin siihen puhumaan suoraan päin naamaa. Kädet tärisi vielä puoltuntia sen jälkeen. Nyt oon ihan järjettömän onnellinen. Jos en muuta, niin sain ainakin tän onnellisuuden tunteen just nyt. Ihanaa.
Puss!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti