Kun katson naisia jotka avaavat suklaalevyn henkeä pidätellen ja naksauttavat levystä suuhun sopivasti sujahtavan palan, nauttien siitä silmät kiinni maiskutellen.. tottakai olen kateellinen!
Olen tosissani yrittänyt opetella tavoille ja testata voisinko muuttaa elämäni. Syön pari kertaa viikossa palan tuota tummaa paholaista. Vihaan sitä.
Jäänkö jostain paitsi? Endorfiini pöllyissä on sitten suklaisesti tyydytetty?
Tätä voi myös verrata miehiin. Ehkä se on syy miksi tapaan ihania miehiä, mutta kukaan ei ole niin maukas että hänen kokonaan söisin.
Taidan odottaa omaa sokerikultaani.
Herkullista salmiakkimiestä joka vie minut mennessää... eikä minun tarvitse opetella suklaan syöntiä enään koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti