Roihuuko sulla?

Mieleeni tuli tämmönen juttu:

Viime vuonna kävin treffeillä yhen Herra Sävelen kanssa.
Olin hivenen tuiterissa baarin lautapelihyllyn luona valitsemassa seurueelleni viihdettä -> kompuroin -> pelit pitkin lattioita -> sankari ilmestyy hädässä -> yksi treffikutsu.Oli hauskaa, paljon puhuttavaa ja mallikelpoiset treffit olivat siinä. Mutta PLÄÄH.

Parisen viikkoa kului ja keskusteluja ystävieni kanssa käytiin läpi. Pitäisikö meidän vielä tavata? Kämppikseni tokaisi tuohon: "Ehkä sulla on liian suuret vaatimukset? Et tunne tota jätkää vielä yhtään, yks tapaaminen ei kerro tarpeeks. Miks et antais sille ees mahdollisuutta?".

Niin. Ehkä tuomitsen miehet liian nopeasti. Ehkä mun pitäisikin tutustua paremmin, antaa ajan kulua ja katsoa vaikka tuosta tulevaisuudessa tulisikin jotain.
Soitin meille toisen tapaamisen. Se oli taas mukavaa, mutta ei. Ei vain tuntunut oikealta. Miksi tuhlaisin meidän molempien aikaa yrittämällä tehdä mahdottomasta mahdollista.

Tuon tapauksen jälkeen en ole hyväksynyt treffikutsuja, jos olen ensivaikutelmasta jo päätellyt että kivaa juu, mutta ei tästä ikinä mitään tuu.
Jos tapaa kiinnostavan tyypin, niin kyllä sen itsestään huomaa. Miksi siis edes lähteä pelaamaan treffeilypelejä, jos paloa ei ole.
Nyt olen löytänyt tyypin johon on paloa... nyt oikein roihuaa!

Me ei olla paljoakaan pidetty yhteyttä mr. Tatskan kanssa treffien jälkeen. Pari tekstaria siltä tuli seuraavana päivänä, mitään muuta ei. Päätin olla kiinnostumatta. Halusin nohtaa koko tyypin, jotta elämä olisi ollut helpompaa. Ja kaikki  sen takia, koska SE ei soita ja pyydä mua jonnekkin.
Huoh, olen niin nainen.

Nyt kun kerrankin pidän jostain tyypistä, niin miksi en pyytäisi sitä ulos ja olisi kerrankin se aktiivinen puoli. Tekisin oikein töitä sen eteen, että saisin tietää roihuaako siellä toisellakin puolella!
(Nyt ymmärrän miksi miehet yleensä hoitavat tämän puolen... tietämättömyyden tuska on perseestä.)
Aikaisemmin olen aina ollut itse päättämässä vastaanko miehen viestiin vai en.
Nyt joudun nätisi odottamaan ja toivomaan että hän antaa minulle mahdollisuuden.

 No tänään tuli vastustamaton tarve nähä mr. Tatska. Lähetin viestin, johon en saanut vastausta, mutta jonka johdosta herra saapui työpaikalleni. Siinä rupattelimme jonkin tovin ja sitten se lähti.
Sain mr. Tatska kiintiöni taas täyteen joksikin aikaa.

Taidan siis ollakkin nainen, joka vaatii paljon ja tuomitsee helposti:
Joka vaatii spontaaniutta, jännitystä ja vapautta. Joka tuomitsee uudessa tuttavuudessa ne piirteet, jotka tietää itsestään puuttuvan ja tulevaisuudessa toisessa kyllästyttävän.

Ehkä Mr. Tatska on kaikkea tuota mitä vaadin ja se tekeekin hänestä niin helkkarin mielenkiintoisen.

Kiitos kaunis!

Saksalainen lähtee takaisin omiensa pariin ensi viikonloppunna.

Aluksi kun me tavattiin, mua kiehto hänessä niin moni asia. Se miten se katso mua, se miten kerto asioita, sen salamyhkäisyys.... ja seksi.

Ajanmyötä meidän suhde on muuttunut. Ennne pystyttiin puhumaan kaikesta, nyt ei enään jaksa. Ennen keskityttiin toisiimme, nyt kaikki muu tuntuu mielenkiintosemmalta. Ennen seksiin liittyi aina mielenkiintoisia keskusteluja, kiihkoa ja rajojen rikkomista, nyt se toistaa samaa kaavaa... ilman sitä jotain.  Ennen kun kävimme kävelyllä, kokkasimme tai yleisesti vaan hengasimme, keskustelut antoivat paljon. Nyt ei ole enään mitään sanottavaa.
 Tunnen itteni ilkeäksi ja sydämmettömäksi naiseksi, joka ei anna hänelle ansaitsemaansa välittämistä.

Näin se kuitenkin menee. Niin kuin alussa vannoimme toisillemme, emme ole mitään muuta kuin kavereita. Joskus kavereista tarvitsee hieman lomaa, jotta ystävyydestä voisi taas nauttia.

Kun Saksalainen ensi viikonloppuna lähtee, loppuu meidänkin outo ystävyys. Sen jälkeen se jatkuu aivan uudenlaisena, aitona ystävyytenä. Siihen ei kuulu enään satunnaiset kuksimiset, vaan oikeat keskustelut siitä mitä kuuluu. 

Se taitaa olla se miksi olen väsynyt ja ärsyyntyt häneen. Kaipaan joko oikeaa rakkautta tai todellista ystävyttä. Niiden välimuoto toimii, mutta ei näin tiiviinä. Näen Saksalaista joka viikko ja tiedän ettei luvassa ole enään mitään muuta kuin kiihkon ajamaa nusauttamista... se ei riitä ja nyt sen tajuan. 

Saksalainen on antanut mulle paljon. Kirjaimellisesti ja muutenkin. Olen oppinu itsestäni niin paljon tän kesän aikana, siitä miksi seksi on ollut aina niin pelottavaa ja että se voi oikeesti olla ihan mahtavaa. Ennen olin pelokas ja epävarma. Tuo mies oli juuri sitä kaikkea mitä tarvitsin... ihmisen johon voin luottaa, jonka kanssa voin tutkia tätä kummallista asiaa. Saksalainen on kertoi myös, kuinka paljon olen vaikuttanut häneen. Olen ensimmäinen ihminen, jolle se on voinut kertoa kaiken. Jolle voi sanoa peloista ja toiveista. Hän on myös tajunnut tämän meidän jutun aikana, miksi on aina aikaisemmin ajautunut seurustelemaan vaikka se ei ole tuntunut pohjimmiltaan oikealta.


Meidän kohtaaminen kesti vain 5kk, joka elämän skaalassa on todella lyhyt aika. Mutta tuossa tiiviissä ajassa me ollaan opittu toisiltamme todella paljon. Nuo opitut asiat auttaa tulevaisuuden monissa suhteissa ja elämän pyörteissä.  

Siis kiitos kaunis ja kumarrus, ihana Saksalainen!

Pidän susta, tyhmä.

                                              Spotify: Tv-resistori, Pidän susta, tyhmä

Hei tyhmä mies (mr. Tatska),

Oot ihan tyhmä kun sut nyt tapasin. Ihan väärin meni nyt tämä homma. Olisit tullut vasta sitten joskus.
En halua susta tykätä tämän kauempaa. Olen lähdössä pois, sinä et.
Nyt jo olet vienyt liikaa. Enempää en anna!
Viet päivässä ainakin 72 min, kun ajattelen naamaasi, käsiäsi ja sitä pirun hymyäsi.
Joudun päivittäin punastumaan monta kertaa, joka kerran kun saan viestin ja toivon sen olevan sinulta.
Kadulla katson ympärilleni ja kuvittelen meidät törmäävän. Törmäävän kuin romanttisen komedian kauniit ja rohkeat.

Onneksi olen tehnyt päätöksen. Poikkeuksen aivoillenni, jotka tukevat Justinin mottoa:"Never say never"
... En tykkää susta enään.
En käytä ainuttakaan minuuttia punastumiseen, miettimiseen tai haaveiluun.
Olen androidi, joka nollaa muistin alottaakseen alusta.

Joten heihei ja hyvää elämää!

With antilove:
Maailman vahvin nalle. Tyttö joka lähtee mukaasi heti, jos vain pyydät
... mutta joka kieltää olemassaolosi siihen saakka.

Mmmm.... maraboy

Olen erikoinen. En pidä suklaasta.

Kun katson naisia jotka avaavat suklaalevyn henkeä pidätellen ja naksauttavat levystä suuhun sopivasti sujahtavan palan, nauttien siitä silmät kiinni maiskutellen.. tottakai olen kateellinen!
Olen tosissani yrittänyt opetella tavoille ja testata voisinko muuttaa elämäni. Syön pari kertaa viikossa palan tuota tummaa paholaista. Vihaan sitä.
Jäänkö jostain paitsi? Endorfiini pöllyissä on sitten suklaisesti tyydytetty?


Tätä voi myös verrata miehiin. Ehkä se on syy miksi tapaan ihania miehiä, mutta kukaan ei ole niin maukas että hänen kokonaan söisin.

Taidan odottaa omaa sokerikultaani.
Herkullista salmiakkimiestä joka vie minut mennessää... eikä minun tarvitse opetella suklaan syöntiä enään koskaan.

Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Kello on nyt 20.35. Saavuin juuri treffeiltä mr. Tatskan kanssa.

Ne meni täydellisesti. ?

Mua jännitti ihan hirveetsi koko viime viikon. Vielä tänään tunsin perhosten lepattelua vatsani pohjalla. Kaikki tämä katosi, kuin sain ensimmäiset sanat oksennettua esille.
Oltiin kuin tuttuja pitkän ajan takaa. Ensimmäisestä halauksesta saakka juttua riitti, naurettiin ja pidettiin hauskaa.
Ensin huvipuistossa kävelyä ja hassuille jutuille nauramista. Sitten vuoristoradassa kiljumista. Tämän jälkeen kävelimme pitkän matkan vain päätyäksemme ihanaan baariin puutalolähiön keskelle. Lähdimme, halasimme ja sanoimme että nähdää.

Matkat ei tuntuneet pitkiltä. Seura tuntui hyvältä.

Puhuimme paljon siitä, miten me molemmat ajattelemme elämän olevan ennalta tuntematonta loputtomasti tutkittavaa ihmemaata. Ei voi koskaan tietää missä on minuutin päässä... tai viidenvuoden päästä. Pitää vaan mennä aina sinne minne nenä milloinkin osoittaa.
Koska tämä ajatusmalli on mulle ja sille yhteinen, niin meidänkään tulevaisuudesta ei voi ennustaa mitään.
Tuleeko meistä ystäviä... tuleeko meistä kadulla moikaavia tuttuja... tuleeko meistä rakastavaisia?

Toisaalta... en halua tietää. En halua sitä parasta ja ihaninta asiaa, koska lähden maasta tammikussa. Mutta en halua olla ottamatta selvää olisiko sellainen tulevaisuus myös yksi mahdollisuus!
Koskaan ei saa suunnitella liikaa. Liika päättäminen voi olla tuskallista.
Mutta tällä hetkellä tietämättömyys on helvetillistä.
Tietysti sisimpäni huutaa tietoa siitä, tuleeko olemaan toinen tapaaminen!
Tietysti haluan tietää oliko tämä tapaaminen hänelle yhtä hieno kuin mulle!
Tietysti janoan vastauksia siitä, onko tämä sisälmyksiä vääntävä tunne järkevää..
   vai pitäisikö se vain tukahduttaa vielä kun siihen on mahdollisuus?

Aika näyttää ja asiat tapahtuu kuin on tapahtuakseen....
joojoo, eiks kaikki vois vaan tapahtua nopeasti, juuri niin kuin me ollaan se suunniteltu ja vielä paremmin?!?

DeVotchka- How it ends

Three little birds. Pitch by my doorstep

Voinko pilata kaiken liiallisella jahkaamisella, vai onko sekin vain osa minua?

Jahkaaminen aiheuttaa usein ylisuuria odotuksia ja asettaa käyttäytymispaineita. Me kaikki tiedetään ne viikot ennen H-hetkeä. Viikon aikana ennättää käydä tulevan tapahtuman moneen kertaan kokonaisuudessaan läpi. Aivoihin muodostuu pastillinsävyinen kuva täydellisestä säästä, rennosta ja samaan aikaan tyrmääväästä asukokonaisuudesta, finnittömästä naamasta, kultaisen lainehtivasta Tähkäpää-tukasta....  Ja tietysti dialogista, joka virtaa sulavasti suusta suuhun fiksuna, filmaattisena ja hullunhauskana!
Kun painajaisyön jälkeinen The-aamu koittaa, näppylät on varmasti naamassa ja sydän hytkymässä rinnassa kuin ju-ju-junge drum. Siihen se kaikki valmistautuminen sitten hukkuukin. Viimein! Treffeillä olet filmaattisessa liian kireässä pikkumustassasi prinssisi edessä puhumassa fiksuudesta kadonneena luonnonvarana. Voi että kun naurattaa niin helvetisti. Siinä sitä sitten ollaan ja istutaan pakolliset 2h puhumassa ainoista  yhteisistä puheenaiheista. Todennäköisesti keskustelu pyörii miehen sinun ikäisen pikkusiskon ja vuoden 2006 Ruis Rockin välillä. Syvemmälle ei vain pääse ja enään ei oikein kinnostakkaan. (Häivähdys tositarinaa. Siitä sitten lisää myöhemmin).

Sovin tänään treffit mr. Tatskan kanssa ens viikonlopuks. Päätin ottaa asenteen, että hän on ihan kaveri vain. Myöhemmästä en voi sanoa, tälle viikolle tuo päätös lähinnä on. Haluan ottaa kaiken nyt stressaamatta, jahkaamatta ja pelaamatta.
En sorru tällä kertaa perinteiseen parin metsästyspeliin:"deitti-pallonheittoon". Siihen kuuluu jatkuvat pohdinnat ja juonittelu; Jos mä soitan nyt sille, niin luuleeko se että mä tykkään enemmän ku oikeesti, kun kyllä tykkään, mutta jos lähetän tän viidennen viestin niin oonko epätoivonen, miksei se vastaa, onko sillä joku muu, esitti vaan tykkäävänsä, paska äijä, odotan viis päivää ennen ku lähetän uuden viestin...
Kaikki tuollainen loppuu nyt. Miksi pitäis alkaa ihastuttavaa ihmistä kohtaan käyttäytymään kuin idiootti? Kaverina lähestyminen on nyt in.
En juonitellu ja odotellu sen soittoa. Soitin ihan itse, isotyttö kun huomasin olevani. Esitin asiani hatusta vetäen, en lapulle kirjotetusta muistisanoista.
Treffeille suunnittelin joatin hauskaa, mitä oon koko kesän halunnu tehdä enkä oo kenenkään kanssa vielä ehtiny. Vien sen Linnanmäen vanhaan vuoristorataan ajelulle ja kesän alussa ostetut katuliidut sujautan kassinpohjalle jos saisin ne vihdoinki  käyttöön. Ei saa sunnitella liikaa.

JepsJeps. Jätän kaikki valmistelut ja paniikit suosiolla väliin. Koitan mennä treffeille niin omana hassuna ittenäni, kuin vaan on mahdollista.
Jos ei pidä niin ei pidä.
Jos en pidä niin en pidä.

Otetaans selvää!
PUSS!

Hormonit on bitch.

Tunnistatteko naiset tämän tunteen:

Heräät vapaapäivänä myöhään, makaat sängyssä katsellen taivaalle. Keho tuntuu raskaalta ja on mahdotonta nousta ylös. Haluat ottaa kylvyn laventelissa, tuoksua siltä koko loppuelämäsi, vaipua ammeen pohjaan ja toivoa että vesi pysyisi lämpimänä piteempään. Haluat olla iloinen, kauneutta loistava ja hauska. Kaikki tuntuu elämää suuremmalta. Haluat olla yksin, mutta samaan aikaan kymmenien ihmiset seurassa.

Olen sinkku ja tämä tunne tuntuu välillä murskaavalta. Ei ole ketää jolle voisi soittaa ja itkeä unehdettuaan ostaa appelssiinimehua, huonoa tuuria bingossa tai koirankakkaa kengässä.
Silloin tunnen olevani niin yksin.
 Samalla tiedän ympärilläni olevan runsain määrin rakastavia ystäviä. Vällillä se vain ei riitä. Välillä ei vain auta lause; "kyllä sä vielä sen löydät..."

Onneksi seuraavana päivänä uskon taas optimismin voimaan, uskon että siellä se joku mua odottelee. Vajoan ammeen pohjaan ja hymyilen elämälle.

Oman elämäni Wonder Woman

"Moi"

"Moikka!"

"Mä päätin repästä. Haluisiks sä lähtee mun kaa joskus jonnekki, tekee jotain, jossain?"

"Hah, joo, voisin mä lähtee sun kanssa joskus jonnekki, tekee jotain, jossain."

"Ihanaa, pitkästä aikaa joku saa mun kädet tärisemään ja posket punottaa..."


Mä tein sen. Olin rohkea itsenäin nainen, joka ylitti inhimillisen ja vahvan pelon. Pyysin söpöä poikaa ulos. Olin päättänyt että en niin tee, että jätän tämän ihastuksen tähän. Jo monta viikkoa oon vain koittanut unohtaa ja ajatella että ei. En tee mitään, koska....

... ei se varmaan oo musta kiinnostunut...
... noin ihanalla pojalla on varmaanki tyttöystävä...
... mä lähen pois maasta uudenvuoden jälkee, mitä järkeä nyt on ketään ulos pyytää...
... ei mun ihastus kuitenkaan oo pysyvää...
... jännittää liikaa...
... ei oo aikaa...
.... ei on ei.

Eiku joo. Joo on aina parempi kuin ei. Millon opin sen. En voi sanoa ei, ennen kun oon ottanu selvää. Aina pitää tehä niin ku nenä sanoo. Halusin tutustua mr. Tatskaan paremmin, miksen sitä sitten tekisi?
Ei haittaa vaikka tästä ei mitään tulis. En välttis edes hae seurustelua just nyt. Meistähän voi tulla vaikka kavereita. Ei tarvi aina stressata kaikesta, mistä tulee mitä ja milloin. Nyt tutustun, tutkin ja pidän hauskaa!

Mutta, siis ai että. Mä tein sen! Ylitin pelon ja menin siihen puhumaan suoraan päin naamaa. Kädet tärisi vielä puoltuntia sen jälkeen. Nyt oon ihan järjettömän onnellinen. Jos en muuta, niin sain ainakin tän onnellisuuden tunteen just nyt. Ihanaa.

Puss!

Usko äitiä ja älä koskaan nouse vieraan miehen kyytiin.

Tänään muistui mieleeni tapaus, jonka oon monesti unohtanu kokonaan ja joka välillä pomppaa esille josta aivojen perukoilta.

Kerran olin Espanjassa. Niin etelässä, että näin Afrikan. Menin sinne tapaamaan serkkua viikoksi. Yhtenä iltana päätettiin mennä kunnolla juhlimaan. Monien yhteensattumien jälkeen päädyttiin juhlimaan isoon ja autioon karaokebaariin. Siellä oltiin me ja tusina yli kolmekymmpisiä espanjalaisia. Luoti serkkuni arviointikykyyn seuran ja paikan turvallisuudesta, vaikka hieman ehkä epäillytti.

Hörps, Hörps, Hörps! Parin... kolmen... viiden rommipaukun jälkeen tanssin nykytanssia baarin tyhjällä lavalla. Muistan kaiken hyvin, mutta hieman hämärästi.

Joku päätti, että nyt on mentävä jatkoille! Paikaksi valittiin englantilaisen Sukeltajaopettajan vene. Perillä huomattiin, että paikalle olivat päässeet vain Sukeltaja, serkku ja minä. Päätettiin ottaa yhet drinkin ja lähteä sitten kotiin. Luotin Sukeltajaa, koska olihan hän serkkuni hyvä kaveri. Ei olisi pitänyt. Heti kun serkun silmä vältti, veti Sukeltaja mut keittiöön. Suuteli ja otti paitaa pois. Huusin serkkuni nimeä ja ryntäsin ulos. Selitin tapahtuneen serkulle ja lähdimme heti pois.

Dagen efteriä viättäessämme saimme puhelun Sukeltajalta. Sanoi, että olivat serkun kanssa jo aikoja sitten sopineet matkasta Gibralttarille. Saisimme kyydin sinne ja pääsisimme autolla myös vuoren päälle katselemaan apinoita. Itseäni matka hieman epäillytti edellisen illan takia.
Apinat kuitenki kiinnostivat liikaa.

Päivä kului ihan mukavasti, ilman ongelmia. Illalla menimme ravintolaan syömään. Kun serkku lähti vähäksi aikaa pois, alkoi tapahtua. Sukeltaja kysyi miksi olin vältellyt häntä koko päivän, enkö pidäkkään hänestä???
Hämmästyin ja sanoin, että en ole missään vaiheessa osoittanut olevani kiinnostunut hänestä. Jopa humalassa muistan pitäneeni häntä vain kaverina, joten en usko olleeni yhtään tyrkky.

"Well... then you don't like the idea, that I have a video about you from last night..."

Toi oli sellanen hetki, kun sydän pomppaa kurkkuun ja pää huutaa "WHAT THE FUCK!!"
Taisin huutaa niin ihan oikeasti. Meni paniikkiin. Kävin läpi koko eilistä iltaa.
Mikä video? Mistä muka otettu? MitäääH?

"Jeah, I took the video whit my phone when you where on the kitchen table"

Kyllä, istuin pöydällä, kun se yritti ottaa paitaa pois, huusin ja lähdin. Muuta ei tapahtunut. Ei tapahtunut...!? Olin varma itsestäni, mutta silti epäilin omaa humalatilaa. Muistin, mutta kaikki oli hämärää. Olisiko voinut tapahtua jotain mitä en muistanut?
Pyysin näyttämään videon.

"I don't have it, I never took one. I just wanted to show you how you made me feel, when you said that you don't like me."

Friikki. Maksoimme ruuat ja lähdimme.

Nyt kun mietin sattunutta, niin suurimpana tunteena on jäänyt se pelko siitä, että joku on tehnyt jotain kun oot ollu puolustuskyvytön. Se tunne, kun Sukeltaja sanoi ottaneensa musta videon... en oo koskaan ollut niin vihainen. Idiootti.
 Tuo oli läheltäpiti tilanne. Mitä jos olisin ollut vielä pahemmassa kännissä? Mitä jos olisin ollut vielä tyhmempi ja ollut siellä yksin?
Opin paljon, olemaan varovaisempi ja luottamaan omiin vaistoihin silloin kun jokin epäillyttää. Ja opin myös olla ottamatta sitä viimeistä rommipaukkua.

Friends with benefits

Hän on Saksalainen. Hän on mua vuoden nuorempi. Hän on komea. Hän on ollut elämässäni n. neljä kuukautta ja risat. Hän on mun kaveri, jonka kanssa tulee säännöllisesti tehtyä asioita joita muiden kavereiden kanssa ei missään nimessä puuhailla.

Tutustuin Saksalaiseen kouluni kautta, hänessä huomioin heti ensimmäiseksi upean ulkomuodon. Viihdyimme toistemme seurassa heti. Vietimme monenmonta lounastuntia vain jutellen ja myöhästyen seuraavalta tunnilta.

Huomasin itsessäni jänniä tunteita. Halusin olla jatkuvasti Saksalaisen seurassa, halusin hänen huomiotaan ja koin hänet fyysisesti hyvin viehättävänä. Mutta romanttisessa mielessä en ollut yhtään ihastunut. Jos joku kysyi tykkäänkö Saksalaisesta, vastasin pitäväni vain kaverina.
Mukana kuvioissa oli myös yksi iso tekijä: Saksalaisella oli tyttöystävä.

Yhtenä iltana vietimme jopa yllättävän romannttista iltaa kämpässäni. Söimme itse tehtyä ruokaa lattialla kynttilänvalossa. Kerroin hänelle ajatuksistani, että jollain tavalla koen hänet todella seksikkääksi, mutta en havaitse mitään suurempia tunteita. Hän sanoi samaa. Tuo ilta oli ratkaiseva. Päädyimme suutelemaan, mutta pidemmälle emme menneet.

Mietittävää oli paljon. Saksalainen huomasi tunteidensa hälvenevänsä tyttöystävää kohtaan vähitellen ja meidän kohtaamisemme menivät uudelle tasolle. Viikot kuluivat ja meidän ystävyys syveni. Meille molemmille tämä juttu on uusi alku monella tapaa. Itse en ole koskaan seurustellut ja myös sen takia seksistä on jäänyt huonoja ja kiperia traumoja. Ennen sain paniikkikohtauksia sängyssä ja melkein potkaisin mienhen pois vierestäni, jos ailkoi liikaa ahdistamaan. Saksalaisen kanssa olin kerrankin turvassa. Sain edetä hitaasti ja tutustua miehen vartaloon ja omaani ihan hissukseen. Tänä kesänä olen siis tajunnut, että seksi voi olla myös ihan kivaakin!!!

Saksalainen taas tajusi, että on parempi erota tyttöystävästä ja etsiä jatkossa vierelleen sellaisen ihmisen, jota todella rakastaa. Tämä aihe on juuri se syy miksi me ei hänen kanssaan alettu tai aleta seurustelemaan. Ollaan liian erilaisia, me ei vaan millään tulla koskaan saamaan mitään isompia tunteita toisiamme kohtaan. Ihastuttu ehkä ollaan ja voidaan jatkossakin olla, mutta ei tästä vain mitään tulis. Monet väittää ettei tälläinen juttu voi toimia, että kuitenkin toisella on pelissä enemmän tunteita kuin toisella. Meillä se vain jotenkin toimii, kaikki on vain jotenkin luonnollista. Uskon että se johtuu siitä, että me puhutaan kaikesta... siis KAIKESTA! Ei salaisuuksia, arvailuja tai piiloteltuja tunteita.

Tällä kaverisuhteella on myös määräaika; 25.9.2012. Silloin Saksalainen palaa takaisin kansansa pariin. Opimme toisiltamme paljon ja totesimme, että lause "mutta eikö voitais olla kavereita" todella voi toimia.

                                                                             Testattu. Yllättävän hyvä.