Menin siis ystäväni Kusipään luokse Lontoosta tunti junalla. Ajattelin että kaverina hän näyttäis mulle kaupunkia ja saisin majaillä hänen luonaan. Ajattelin myös, että selvästi Kusipää oli hieman ihastunut muhun niin puhuisin hännelle heti ekana iltana siitä, että koska ei oikein tunneta toisiimme niin eiköhän olla vaan kavereita.
No, se ilta oli todella kiva. Olin ihan et vau kuinka hyvin Kusipää oli ottanu meidän keksutelun ja et tästähän voist tulla ihan kiva viikko. Tavattiin sen kavereita, juotiin ja biletettiin. Seuraavana aamuna herään sen vierestä, niin että tyyppi on ihan kiinni mussa. Mitään ei ollu tapatunu, koska en todellakaan halunnu edes pussata tätä Kusipäätä. Se nukku ihan mun vieressä ja selvästi halus halailla ja olla lähekkäin. Nukuin omaan makuupussiin kietoutuneena mahdollisimma kaukana miehestä.
Sitten se kysyi "Voinko halata sua?" Ja siitä lähti keskustelu joka muutti koko mun matkan suunnan. Selitin etten todellakaan halua mitään muuta kun vaan olla kaveri sen kanssa.
Siitäkös vasta riemu syntyi:
Kusipää sanoi et haluaa joko mut kokonaan tai ei ollenkaa. Hän on 29-vuotias ja hänellä ei kuulemma ole yhtään aikaa muulle kuin romanssille ja työlle. Niin ettei häntä todellakaan kiinnosta uudet ystävät ja niiden viihdyttäminen viikon ajan. Jä hän oli kuulemma olettanut että koska tuun sinne viikoks, niin luvassa olis pelkkää romanssia. Ja jos ei hän saa mua kokonaan niin hän haluu mieluummin keskittyä viikon musiikin tekemiseen (eli uran luomiseen) kuin muhun.
Mitä vittua!
Kuuntelin sitä suu auki siinä hetken ja otin kamat ja lähdin. EI mun tollsta tarvi kestää tai kuunnella.
Hortoilin hetken Lontoossa ja löysin kivan edullisen hostellin. Majotuin sinne nyt siihen asti, kunnes mulla lähtee bussi pohjoseen. Nyt oon onnellinen ja ylpeä varsinkin siitä että oon todellakin oppinu sanomaan ei.
Nyt nautin täysillä Lontoosta ja tunnen helpotusta ja että oon vapaa!
Puss!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti