Tunteiden holocene

Eilen olin töissä ja vaihdoin viattomia hymyjä Pojan kanssa. Sitä seurasikin naurut samanalaisesta huumorista ja yhteisitä jutuista. Kunnes illan päätteeksi hyvästejen yhteydessä Poika kumartui antamaan pusun poskelle ja suuren halin voimaa antamaan.

Tuolla jossain linjojen toisessa päässä on toinen poika, jota kutsun poikaystäväksi. Hän on ensimmäinen, jota tuolla nimellä olen kutsunut ja nyt tuntuu että aika tekee siitä vaikeampaa sanoa. Ollaan vasta pari kuukautta nähty ja uusia tunteita tunnettu.
Nyt en tiedä mitä epäilen ja mitä pelkään, koska tiedän että kaikki tapahtuu kuitenkin.
Joko olen tulen olemaan tässä Kidin kanssa. Ja huomaan että se todella saa mut onnelliseksi, uskon että ei täällä ole ketään nyt jota haluaisin katsella enemmän kuin häntä ja totean että on inhimillistä epäillä.
Tai sitten tunteet ja polun uurteet vaihtavat ajallaan suuntaa, ja löydän itseni onnellisena toisesta kainalosta.

Olen viime viikon miettinyt ja pohtinut mun ja Kidin tulevaisuutta. Ja koska yritin löytää niin kovasti jotain mitä ei ole olemassa, en nähnyt mitään.
Mitä enemmän mietin tulevaisuutta ja mennyttä, sitä enemmän tunnen olevani eksyksissä.
Tunteet sekoitettuna aikaan, saa meidät tekemään niistä molemmista tosielämää suurempia.
Kun taas unohdan ne ja keskityn tähän hetkeen, syke laantuu ja ajatukset tasaantuu.

Olen kuullut, että jos on pitkään jonkun kanssa, epäröinti häviää vähitellen pois. Uskon kyllä asioiden selkiintyvän, kiintymyksen lisääntyvän ja arjen helpottuvan. Uskon myös että ihmiset muuttuu ja niin muuttuu myös se yhdessä suunniteltu tulevaisuus.
Me epäröidään suhdetta juuri eniten silloin kun toinen ihminen ei ole läsnä. Sillon me ollaan täysin omien tunteiden varassa ja niiden kontrollointi vaikeentuu. Varsinkin tulevaisuuden kuvat alkavat suurentua ja sumeentua. Meillä on omia haluja ja omia unelmia, jotka me halutaan täysin yhdistää siihen ihmiseen jonka kanssa ollaan. Vaikka lopulta parisuhteessa niiden kahden ihmisellä ei ole mitään muuta sidosta, kuin sanat ja tunteet. Emme siis koskaan voisikaan käytännössä olla se "me", jota niin haluamme toistella. Koska kaikki on henkilökohtaista, niin tunteet ja tulevaisuus.

Kun mietin paljon minua ja Kidiä, sekä lisään ajatuksiin mukaan hurmaavan kollegan töistä, tietysti saan aikaan paljon epäilyjä ja murheita.
Ja kun asioita analysoi liikaa, saa aikaan vain sekavan tilanteen, joka voi päätyä kaduttaviin päätöksiin.
Yleensä noista pohdinnoista jättää automaattisesti pois tämän hetken.

Koska juuri nyt olen onnellinen.