Näin eilen Lakupojan. Viime tiistaina se pyysi muo ulos ja mä vastasin myöteisesti.
Eilen laitoin itseni kauniiksi, valitsin mekon joka on seksikäs, mutta samaanaikaan casual. Menin baaritiskille, tilasin vahvan blackrussianin ja odotin deittiäni saapuvaksi.
Me istuttiin alas ja tilattiin juustotarjotin, sekä pari lasia viskiä. Katsoin miestä, hymyilin ja olin kiinnostunut kaikesta mistä hän kertoin. Huomasin että Lakupoika on kiva, söpö ja ylikiltti.
Ilta jatkuin toisilla, kolmansilla ja neljänsillä kaljoilla.
Tultiin todella hvyin juttuun ja kaikki oli jotenkin niin mukavaa, lukuunottamatta sitä puolta illasta, kun sanoin että ehkä on parempi jos ollaan kavereita
ja että en tunne tässä nyt oikeen mitään muuta
ja kerroin että mulla on tunteita Hymyä kohtaan
ja kun se sanoi että se on ok jos ollaan kavereita
ja kun se kuitenkin pussas mua
ja mä pussasin takas
ja kun sovittiin että ei pussausta enempää
ja kun se saatto mut kotiin
ja lähetti mulle viestin jälkikäteen
ja kertoi kuinka paljon se ihastu muhun tänä iltana
ja miten hän tunsi että meidän välillä on mieletön yhetys
ja miten hän haluaa nähdä mut vielä
ja ei todellakaan kavereina.
Mulla oli ihan kiva ilta. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa.
Aluks mietin, että onko se itsekästä mennä treffeille, jos ei alunperin ole niin kiinnostunut ihmisestä. Päädyin siihen, että aina kannattaa mennä. Ei me voida tietää mitä tapahtuu ellei oteta selvää.
Mutta rehellinen pitää olla, pitää nähdä ja sanoa suoraan miten asiat on.
Joten hyvät naiset, olkaa rehellisiä. Se pelastaa meidät loppujen lopuks monelta surulta.
Sen takia en halua päästää irti Hymystä.
Odotan jos on tarvis, mutta mun täytyy myötää ittelleni että se mies on jotenkin spessu.
Ja toivottavasti myös sen arvonen.
Te tiedätte nämä mukavat pikku jutut kehossamme, joita me kutsumme hormooneiksi.
No, sunnuntaina mun hormoonit lähtivät hurraamaan kuukausittaista pyörremyrskyään.
Silloin mä sain viestin Hymyltä, että hän ei enään haluais nähdä.
Otin sen aika rankasti, makasin sängyn pohjalla syömässä pandan lakupussia ja kuutelemassa Adelen Someone like youta.
Ulkona satoi ja elämän kaikki huolet olivat hartioillani.
Olimmehan tavanneet kolme kertaa, pussanneet saman verran ja hädin tuskin muistin mikä miehen nimi oli.
Surun ruintelemana otin seuraavana päivänä itseäni niskasta kiinni, puin vaatteet päälleni ja lähdin vaeltamaan sateiseen auringon paisteeseen. Tiesin, että jos joku asia mut hormoonipyörteestä pelastaa, niin se olisi toinen pussi pandan lakritsaa. Onneksi satuin tietämään yhden luomu-liikkeen joka niitä myy. Askelet tuntuivatkin jo kevyemmältä.
Saavuin kauppaan ja juoksin suoraan lakujen luokse. Kaappasin pari pussia varmuuden varakasi ja menin kassalle.
Siinä seisoi punapää, pitkä ja komea, tatuoitu mies. Olin kuitenkin niin lakujen vallassa, että en jaksanut enään miehiä. Päätin kuitenkin kysäistä olisko heillä vapaata työpaikkaa (mun aika käy välillä hieman pitkäks, kun ei oo töitä. Sen varmaan huomaa myös tästä blogista). Heillä ei oo, mutta poika voisi kyllä antaa pari vinkkiä paikkoihin jotka etsii työntekijöitä. Hän antoi lappusen jossa oli ravintolan nimi ja myös pojan puhelinnumero. Se oli siinä ihan sitä varten että voisin "kysellä lisää työpaikoista".
Lähtin äsken Lakupojalle viestin ja kyllä, mulla on treffit tällä viikolla.
Kun ei ole työpaikkaa, niin mukavaa että ainakin löysin jonkilaisen harrastuksen...
Sain tänään tekstiviestin, että jospas ei nähtäiskään ensi tiistaina.
Miehen mielestä on parempi jos ei nähdä. Mies haluaa aikaa miettiä tunteitaan. En saa ymmärtää väärin,
mieshän pitää musta ja SE se ongelma taitaa olla... ja sen takia ei halua mua nähdä.
Hän kuitenkin haluaisi harrastaa mun kanssa seksiä, mutta haluaisi tavata seuraavan kerran ystävinä.
Mies miettii että jos päädymme harrastamaan seksiä, sehän vain sekkottaisi tunteita.
Mies käytti tekstiviestissään lausetta: "I think sleeping together would only make things worse and I'm not sure I'm emotionally mature enough for that."
Pysyykö joku mukana?
Minä en.
Ensimmäisen viestin jälkeen, jonka Hymy mulle lähetti, olin sitä mieltä että mitä vittua se kirjottaa tekstiviestinä, että ei halua nähä enään ja ilman minkäänlaista selitystä. Pyysin selitystä ja vastaukseksi sain jotain tuollaista ylläolevaa soperrusta. Kysyin suoraan, että onko kyse nyt siis siitä että hänellä ei oo tunteita mua kohtaan ja ei sen takia halua nähdä....?
Eikun tunteita hänellä on ja se on se häntä sekoittava asia. Ja koska hänellä on tunteita, hän haluaa olla mun kanssa vaan kaveri ja ei halua harrastaa seksiä.
Jokin tässä nyt ei täsmää.
Päädyin sitten siihen, että olen tukeva ja rohkaiseva tyttö, joka ymmärtää herkkyyden. Ollaan kavereita ja hän voi ottaa niin paljon aikaa kun hän vaan tarvitsee tunteittensa selvittämiseen.
Nyt pari tuntia myöhemmin, mietin että voihan jumalauta oon haalinu ittelleni taas yhden friikin.
Jotenkin ne suuret tunteet joita koin vielä eilen tuota Hymyä kohtaan alkavat menettämään voimaansa tunti tunnilta. Mutta täytyy sanoa, että vaikka nyt en niin paljoa enään tuota miestä vaali, niin kyllä mun pitää siitä selvää ottaa.
Ihan tämän blogin takia ja psykologisena ihmeenä.
Katsotaan saako tuo miehekäs arvoitus vastauksen jossain vaiheessa, mutta nyt hyvät naiset annetaan Hymyn herkälle mielelle aikaa miettiä tunteitaan...
Näin juuri Hymyn. Kävimme elokuvissa, ostimme sinne karkkiakin ja kosketimme toistemme jalkoja katsoassamme ranskan vallankumouksen huumosta.
Mun on tosi hyvä olla sen kanssa, meidän hyvä puhua ja olla. Vaikka tänään meidän välisessä ilmassa oli jonkinlaista kitkaa alusta saakka, joka näkyi sanattomasti pimeässä teatterisalissa ja joka purkautui kun Hymy saattoi mut kotiovelleni.
Keskustelu alkoi hieman kiusallisella hiljausuudella. Sitä seurasi pelastukseksi keksityt aiheet, kuten mitä ruokaa me kaivataan kotiseuduiltamme. Hän näytti missä hän asuu ja sanoi että saattaa kyllä mut kotiin. Siinävaiheessa keskustelu lähti mielenkiintoseks. Mies on mun edessä niin kuumana ja suutelee vielä paremmin, olin jo niin valmis siihen että Hymy vaan sanoin sanan ja menisin sen luo.
Taas onneks mies oli mua järkevämpi, hillitsi itsensä ja minut, lähti päättäväisesti kävelemään mun kotiovea kohti. Matkalla aloin käydä kärsimättömäksi siitä kitkasta mitä meidän välillä oli. Sanoja joita molemmat ajattelee, mutta kumpikaan ei sano. Halusin saada ne irti siitä miehestä tavalla tai toisella. Vein keskustelun "luontevasti" iskemiseen, seurusteluun ja seksiin.
Se onnistui ja vihdoin sanoin klassisen lauseen, joka pakottaa puhumaan tilanteessa kuin tilanteessa:
sano mitä sun mielessä on just tällä hetkellä ja puhu suoraan.
Mun edellisessä tekstissä kerroin kuinka mua pelottaa mun tunteet ja mitä tästä kaikesta seuraa. En ollut yksin näitten ajatusten kanssa.
Hän aloitti kertomalla miten haluaa loukkaamatta sanoa että ei halua tästä mitään vakavaa. Mutta että tällä hetkellä hänen tunteet on niin sekavat, että on vaikeaa sanoa millä tavalla hän musta pitää. Kaverina, petikaverina vaiko kiinnostavampana. Hänellä on menneisyytensä ja sen mukana omat taakkansa ja tällä hetkellä hänestä tuntuu ettei kestä mitään suurta. Haluaa tuntea mut, haluaa elää hetkessä, haluaa mua, mutta pelkää loukkaavansa jotkauta tai pelkää loukkaavansa ittensä.
Niinpä. Eiköhän tuota samaa me kaikki.
Meillä kaikilla on omat taakkamme ja pelkomme... ja oikeasti vain me voidaan itse ymmärtää niitä.
Me ei haluta satuttaa tai tulla satutetuksi.
Ja siksi me pelätään.
Sovittiin että nähdään ens tiistaina kavereina ja katsotaan sitten mitä tapahtuu.
Yhden asian mä ainakin tiedän jo tuosta miehestä. Pelkkä ystävä en voi olla.
Adele voi olla liikaa, mutta nyt keskellä yötä se menee tähän tekstiin täydellisesti.
Oon hämmästynyt. Kävin treffeillä ja oon vähän niinkuin ihastunut. Tai ainakin luulisin niin.
Hän on herra Hymy. Hän opiskelee täällä graaffiseks suunnittelijaks, hän on mun n. 4 vuotta vanhempi ja on kotoisin täältä mut on asunut etelässä parikymmentä vuotta.
Edellisessä tekstissä kerroin miten me tavattiin. Liiottelin, ei se ollu 15min.... hädintuskin 5 min missä kaikki tuo tapahtu. Joten voitte uskoa että mua jännitti mennä sinne ravintolaan missä luvattiin toisemme nähdä. Kävelin ovista sisään ja näin miehen seisoskelevan oven suussa. Katsoin silmiin, mutta ei näyttänyt tutulta. Sisällä kävelin ympäriinsä ja katselin josko pöydissä olisi miehiä etsivin katsein. Pari sellasta löyty, mutta ei sitä mun miestä.
Huoh, olin tullut sinne ennen Hymyä.
Nyt vastuu toisen tunnistamisesta oli hänellä. Koska suoraansanottuna mulla ei ollut minkään laista muistikuvaa miltä herra näytti. Otin bissen ja istuin baaritiskille. Hetken päästä joku kopautti olkaan.
Käännyin ja huokasin helpotuksesta. Mieshän oli komea! Ruskea tukka ja tummat syvät silmät.
Me istuttiin ja juotiin pari drinkkiä. Juttua riitti ja kiusallisten hiljaisuuksien puutteessa tehtiin pari tarkotuksella ihan varmistaaksemme et ollaan oikeilla treffeillä.
Hymyn kanssa on helppo jutella. Pystyin olemaan luonnollinen, rento ja puhumaan mistä vaan. Sillä on myös huumorintajua ja tyyppi on yllättävän sponttaani. Ja mulle sponttaanisuus on todella tärkeä luonteenpiirre ja Hymy sai bonuspisteen juoksemalla yhen rakennuksen valospotin eteen ja yritti tehä varjokuvia seinälle. Mies mun makuun... sellanen ei mieti liikaa vaan voi olla hölmö jos siltä tuntuu.
Mulla on sellanen juttu, etten oikeen ihastu hirveen helposti. Maksimissaan pariks kuukaudeks ja sit kaikki kiinnostus lähtee. Se on myös syy siihen miks en oo seurustellu. En oo löytäny ketää joka vie mun jalat alta ja on niin kiinostava että löydän aina jotain syitä katsoa sitä ihmistä ja miettiä et wau mikä tyyppi. Nyt mulle tuli sellanen tunne, pelko, että mitä jos lakkaankin tykkäämästä yhtäkkiä. Yksi viisas nainen kerran sanoi, että turha hukata aikaa pelkäämiseen, koska jos lakkaa tykkäämästä niin se sit vaan kuuluu mennä niin ja jonain päivänä ei tarvii enään pelätä ollenkaan.
Haluan uskoa niin, mutta näen sen että lakkaan tykkäämästä niin helposti, mun huonona ja ilkeänä puolena. Oon tapaillu todella upeita ihmisiä mun elämässä, miksi mä en rakasta niitä vaikka syitä löytyis miljoonia!
Kuten oon aikasemminkin kirjottanut, yks kauhemmista asioista tässä maailmassa on sanoa toiselle ihmiselle, että ei rakasta takaisin.
Oon sellanen ihminen joka haluais rakastaa kaikkia, mutta joka kuitenkaan ei voi kuin sellaista ihmistä joka koskettaa jollain erityisellä tavalla.
Aina pitää elää tässä hetkessä ja niiden ihmisten kanssa, jotka tekee sun elämästä onnellisen. Nyt musta tuntuu että haluan tutustua Hymyyn, saada selville millanen ihminen se on, mistä se tykkää ja mistä ei. Kuka sen on. Koitan sivuuttaa mun pelot tunteista ja uskoa että kaikkia tällä maapallolla ei voi rakastaa.
Tänään mennään leffaan. Meen kattomaan uudelleen Les Miserablesin. (P.s SE OLI MAHTAVA!)
Ja sitten en tiiä. Me ei olla tähän mennessä muutakun pussattu, joka on upee juttu.
Viime kerrasta on sen verran pitkä aika, että jos se olis ekalla tapaamisella pyytäny mukaan niin olisin lähteny, myös tokalla. Mutta sen on aina pitäny lähteä ajoissa. Joten kiitos ihana kohtalo että laitoit ne työvuorot aina seuraavalle päivälle, ettet tehny musta sen kanssa liian helppoa.
Tänään tiiän että sillä ei oo huomenna mitään. No. Jännää. Tästä tulee tahtojen taisto.
Olipas kerran tyttö, joka asui kaukana Suomesta kauniissa laaksojen ja niittyjen maassa. Siellä hän tapasi upeita ihmisiä, joiden kanssa tyttö lähti hieman dokaamaan.
Seurue aloitteli kotona pullolla viiniä ja jatkoi siitä naurun, sekä hiprakan saattelemana kaupungin kuultuimpaan hipsteri-anniskeluravintolaan.
Siellä neidit maistelivat erilaisia juomia kuten haggis-shotteja ja tummia oluita.
Seuraavaksi oli tanssejen vuoro.
Kun sopivia kavaljeereja ei löytynyt, päättivät he olla erittäin itsenäisiä naisia ja tanssahdella yksin parketilla.
Tyttö tunsi alkoholin veressää ja päätti rentoutua, antaa kehon liikahdella musiikin, ihmisten ja välkkyvien valojen keskellä.
Pieni lipsahdus vasempaan ja törmäys tummaan hahmoon.
"Mitä vit...?!?"
Mutta lause jäi kesken. Edessä seisoi kaunis mies, jonka muikea hymy hiljensi tytön kiivaan humalahyökkäyksen.
Musiikin rytmi kiihtyi ja alkoi kuljettaa tyttöä ja poikaa lähemmäs toisiaan. Tyttö tunsi pojan käden lanteillaan ja ei välittänyt siitä, hetki oli kiihkeä ja täynnä jännitystä. Hän huomasi vartalonsa vain kulkeutuvan miehen syliin, tuntevansa kuinka pimeästä savujen keskeltä tullut hahmo liikahteli käsien välissä ja tuoksui jumalaiselle hunajalle.
Rytmiä.
Katseita.
Hento hymy suun oikeassa kulmassa.
Pyörähdys käden alta ja kaappaus yllättävään suudelmaan.
Suudelma oli hento ja kaunis. Ei mitään mitä tytön ja pojan humalatila olisi odottanut.
Huulet irtosivat ja tyttö tunsi kuinka pojan karhea sänki kulkeutuu poskea pitkin kohti korvaa.
"I want your number."
Tyttö kurottuu ottamaan puhelimesa laukusta ja antaa numeronsa suutelijalle. Poika kertoo lähtevänsä ja jättää tytön seisomaan keskelle musiikkia, ihmisiä ja valoja.
Eilen tyttö sai pari erittäin kohteliasta ja hymyillyttävää tekstiviestiä.
Ja tuolla tytöllä on nyt sovittu treffit ensi keskiviikoksi.
Nähtäväksi jää rikkoontuuko viidentoistaminuutin taijanomaisen kohtaamisen lumo, kun humalasta on päästy ja tyttö näkee päivänvalossa minkä näköinen tämä poika oikeasti on.
Nyt senkin oon kokenut. Viime viikon sunnnutaina mulle tehtiin täydelliset oharit.
The Italialaisesta tuli juuri Buu Italialainen.
Miehessä ei ollu munaa edes laittaa fb:ssä viestiä, että nyt kävi niin että oon ihan dorka enkä voi sua tänään nähdä.
No nyt tein tästä hieman dramaattista. En oikeesti noin loukkaantunu ollu, mutta kyllähän poikaan olisin halunnu tutustua.
Mutta ehkä ihan hyvä, että sain vapaamman vimpan päivän Londonerissä ja hän sai uuden lempinimen.
Se viikko siellä isossa kaupungissa oli kyllä niin täynnä miehiä, viinaa ja rock n'rollia, että huhhhuh. Ei ihme että seuraavan viikon oli vaan kuumeessa ja vuoteen omana. Viimesenä iltana istuttiin kavereitten kanssa hostellin aulassa maistelemmassa tehojuomia ja pelaamassa pelejä. Yks toisensa jälkeen porukkaa alkaa vähentyä ja lopulta huomaan istuvani pöydässä neljän poitsun kanssa. Yhden kanssa oltiin pussailtu, yks väitti rakastuneensa muhun ja kaks muuta oli vaan ruotsalaisia teinejä. Vaikka miehet kivoja onkin, ni kyllä ne vie myös voimat niin henkisesti ku fyysisestikkin. Taputin poikia poskille ja lähdin pohjoseen.
Nyt oon uudessa kaupungissa ja täällä on uudet kujeet/kojeet. Tuntu ihanalta olla viikko ilman mitään ja ketään. Sain vähän omaa aikaa.
Tänään muutan omaan asuntoon. Tai omaan ja omaan. Jaan sen kolmen jätkän ja yhden tytön kanssa. Kävin kattomassa kämpää ja kaikki vaikutti niin mun tyyliseltä. Meillä on paljon yhteistä ja uskon todella et mul tulee olee todella hauskaa siellä. Ja kaikista ihanin juttu oli, että kukaan kämppiksistä ei ollut niin ihana että tulis säädettyä mitään.
