Näin juuri Hymyn. Kävimme elokuvissa, ostimme sinne karkkiakin ja kosketimme toistemme jalkoja katsoassamme ranskan vallankumouksen huumosta.
Mun on tosi hyvä olla sen kanssa, meidän hyvä puhua ja olla. Vaikka tänään meidän välisessä ilmassa oli jonkinlaista kitkaa alusta saakka, joka näkyi sanattomasti pimeässä teatterisalissa ja joka purkautui kun Hymy saattoi mut kotiovelleni.
Keskustelu alkoi hieman kiusallisella hiljausuudella. Sitä seurasi pelastukseksi keksityt aiheet, kuten mitä ruokaa me kaivataan kotiseuduiltamme. Hän näytti missä hän asuu ja sanoi että saattaa kyllä mut kotiin. Siinävaiheessa keskustelu lähti mielenkiintoseks. Mies on mun edessä niin kuumana ja suutelee vielä paremmin, olin jo niin valmis siihen että Hymy vaan sanoin sanan ja menisin sen luo.
Taas onneks mies oli mua järkevämpi, hillitsi itsensä ja minut, lähti päättäväisesti kävelemään mun kotiovea kohti. Matkalla aloin käydä kärsimättömäksi siitä kitkasta mitä meidän välillä oli. Sanoja joita molemmat ajattelee, mutta kumpikaan ei sano. Halusin saada ne irti siitä miehestä tavalla tai toisella. Vein keskustelun "luontevasti" iskemiseen, seurusteluun ja seksiin.
Se onnistui ja vihdoin sanoin klassisen lauseen, joka pakottaa puhumaan tilanteessa kuin tilanteessa:
sano mitä sun mielessä on just tällä hetkellä ja puhu suoraan.
Mun edellisessä tekstissä kerroin kuinka mua pelottaa mun tunteet ja mitä tästä kaikesta seuraa. En ollut yksin näitten ajatusten kanssa.
Hän aloitti kertomalla miten haluaa loukkaamatta sanoa että ei halua tästä mitään vakavaa. Mutta että tällä hetkellä hänen tunteet on niin sekavat, että on vaikeaa sanoa millä tavalla hän musta pitää. Kaverina, petikaverina vaiko kiinnostavampana. Hänellä on menneisyytensä ja sen mukana omat taakkansa ja tällä hetkellä hänestä tuntuu ettei kestä mitään suurta. Haluaa tuntea mut, haluaa elää hetkessä, haluaa mua, mutta pelkää loukkaavansa jotkauta tai pelkää loukkaavansa ittensä.
Niinpä. Eiköhän tuota samaa me kaikki.
Meillä kaikilla on omat taakkamme ja pelkomme... ja oikeasti vain me voidaan itse ymmärtää niitä.
Me ei haluta satuttaa tai tulla satutetuksi.
Ja siksi me pelätään.
Sovittiin että nähdään ens tiistaina kavereina ja katsotaan sitten mitä tapahtuu.
Yhden asian mä ainakin tiedän jo tuosta miehestä. Pelkkä ystävä en voi olla.
Adele voi olla liikaa, mutta nyt keskellä yötä se menee tähän tekstiin täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti