Mulla oli tänään mieletön ilta.
Se oli täynnä elämystä, naurua, ihmisiä, ihailua, hymyä ja filosofiaa.
Mun oli tarkoitus kirjottaa blogiin teksti siitä onko hyvä olla aina oma ittensä.
Jos on onko siitä mitään hyötyä, viekö se eteenpäin? Miten olla 100% se mitä on...?
Olin valmis jo kyseenalaistamaan tuon, mutta tämän illan jälkeen en enään halua.
Kaikki alkoi pari päivää sitten, kun sain viestin Lakupojalta;
"Mulla on pizza-bileet sunnuntaina, haluutko tulla?"
"Kuullostaa hyvältä!"
Tänään aloin miettiä tuota uudelleen. Aloin analysoimaan liikaa, mitä jos Lakupoika haluaa musta enemmän kuin kaveria... enkö sanonu tarpeeks selkeesti viimeks mitä haluan ja mitän en???
Mietin tulisko siitä kiusallista jos meen sinne ja siellä kaikkien kavereiden läsnäollessa joutuisin sanomaan; muttakun haluan olla vaan kaveri.
Päätin lähettää pojalle suoran kysymyksen: "haluan olla kaveri onko se sulle ok?"
Vastaukseksi sain: "Luulin että ollaan jo sovittu tämä juttu, kutsuin sut vaan kaverina. Jos ahdistaa tulla niin älä tule."
Nolotti. Olin stressaamaan jo liikaa siitä, että en voi olla enään kaveri pojan kanssa. Lähettelen jo kaikille tuntemilleni miehille viestejä; MÄ OON VAAN SUN KAVERI EIKÖ NIIN?!?!?
Sanoin että anteeksi kun olen hölmö ja tietysti tulen.
Onneksi menin, se oli todella casualia, ihania ihmisiä ja hyvää pizzaa.
Pizza-juhlien jälkeen mun oli määrä tavata kaverit yhdellä keikalla.
Tai oikeastaan en tiennyt mihin olin menossa.
Viime viikolla menin kaverin kanssa ulos ja päädyttiin bubiin, jossa oli open-stage.
Sitä veti poika The Kid.
Mieleeni jäi kuinka lahjakas Kid oli, Kidin hymy ja miten hän kertoi ens sunnuntaina olevasta jutusta jossa hän aikoo soittaa... että tervetuloa vaan.
Tänään astuin taidekahvilan kellariin ja istuin katsomoon. Ensimmäinen show oli mielettömän paska teateatteriesitys, joka käsitteli jotenkin maailman syntyä ja transvestiitteja..... (?)
Ehkä kiusallisimman 30 min jälkeen lavalle astui The Kid. Ja yllätykseks yksin.
Pojalla oli taustanauha ja sen päälle se soitti kitaraa ja laulo.
Oli vaikea hengittää.
Se oli jotain niin uutta ja jotain niin vaikuttavaa.
Se anto lavalla kaikkensa ja omisti sen koko lavan omalla itsellään ja karismallaan.
En oo vähään aikaan ihannoinu ketään niin paljon.
Parin hämmentävän ja riemastuttavan esityksen jälkeen illan ohjelmisto oli ohi. Oli aika mennä muualle.
Mutta ennen kuin ennätettiin lähetä... The Kid tuli ja sopersi jotain vapaista päivistä ja että jos haluisin nähä kaupunkia ja jos antaisin hänelle puhelimen niin laittaisi siihen numeron ja voisin sitten soittaa jos tulee tysää..
Tunnen ja tunsin koko illan olevani just oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja tänne päädyin tekemällä juuri niin kuin halusin, seruasin intuitiota ja otin askelen tuntemattomaan.
Se mitä The Kid teki siellä lavalla on se mitä jokaisen pitäis tehdä aina arjessa.
Meidän pitää päästää irti, kuunnella meitä ja ympäröivää maailmaa,
niin me löydetään se paikka jossa meidän kuuluu olla just sillä hetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti