Hän sai mut uskomaan hän.

Hän on sellainen mies, joka puhuu kauniita sanoja, hymyilee ja katsoo minua syvälle jonnekkin tuonne kauas.
Hän on ruskeasilmäinen, minun pituinen, 28-vuotias, tatuoitu, tyylikäs ja kaunis mies.
Hän on mies joka on välillä niin hölmö, että nauran katketakseni.
Hän on oma itsesä.
Hän mm. pyykkipäivänään on kotonaan alasti... koska kaikki vaatteet ovat pyykissä.
Hänellä ei ole koskaan saldoa puhelimassa, kun se on sellanen vintage juttu.
Hän on muusikko, joka on välillä todella itsekeskeinen, mutta vain sen takia että omistaa sydämensä musiikille.
Hän on lahjakas.
Hänen mielestään on coolia että minäkin osaan jotain.
Hän on myös välillä todella yliromattinen- tosi  cheesy.
Hän tietää sen, nauraa sille ja jatkaa...
Hän kirjoitti mulle pari päivää sitten viestin:"Ajattelen sua jatkuvasti... Ajattelin tänään kuinka hienoa olis joskus olla sun poikaystävä".
----
Hän saa mun olon turvalliseksi.
Hänelle kerroin mitä mulle on käynyt menneessä ja hän piti mua hellästi sylissä ja sanoi, että olet turvassa.
Hänen kanssaan mentiin eilen loppuun saakka. Upeaa ja kaunista seksiä.
Hänen kanssaan kaikki on tapahtunut niin yllättävästi, nopeasti ja todella helposti. Ei kysymystäkään että ei nähtäisi mahdollisimman pian taas ja että tykätäänkö toisistamme.
Hänellä on omat ongelmansa.
Hän juo paljon ja polttaa päivittäin ruohoa. (..muusikko...)
Hän näkee mut kauniina, kun sanoin että itse en oo koskaan huumeita kokeillut,- ruohoa olen kokeillut- mutta en halua enään polttaa ja kerroin juovani todella vähän.
Hänen kanssaan voin olla kuka olen.
Hän voi olla mun kanssa se kuka on.
Hän on kaunis, hellä ja mielettömän hauska. En tiedä miten tässä käy. Jotain erityistä tämä on ja odotan innolla tulevaa.
Hän on the Kid.

(Hieno biisi, uskomaton musiikkivideo.)

Harvinaista hempeilyä ja juustoisia lauseita.

Tätä en oo kokenut pitkästä aikaa.
Helppoutta ja sitä että joku huutaa sun perään kuinka upeeta oli tutustua ja kuinka paljon hän ajattelee mua.

Tai kun joku niin upea ihminen haluaa tutustua juuri suhun.

Tänään kävelin aamu kymmeneltä keväisiä katuja kotiin, mua hymyillytti. Vietin yön The Kidin luona.
Päädyin sinne todella yllätyksen kautta.

Lähdin illalla ihan viattomasti jooga-tunnille, lökäreissä ja meikittä. Siitä hipsastiin ystävän kanssa teelle. Monen tunnin syvällisten keskusteluiden jälkeen päädyttiin siihen, että kävästään "kotimatkan" varrella olevassa bubissa. Siellä "sattuikin" olemaan The Kidin vetämä open-mike iltama.
Keskusteluiden, musiikin ja parin bissen jälkeen sain kutsun The Kidin luokse. Poitsu oli aika humalassa ja itse ihan selvänä, mutta mietin että nyt kyllä haluan mennä.
Kid lupasi olla yrittämättä harrastaa seksiä mun kanssa, mutta ei luvannut olla suutelemmatta.

Kommuunin ullakkohuoneisto oli täynnä soittimia, roskaa ja musiikkia. Kerroin pojalle kaukaisesta kotimaastani, soitin hieman SMG:tä ja hän sitten soitti hieman mua.
Älkää nytten kuitenkaan ymmärtäkö väärin, olin eilen mielestäni erittäin järkevä nainen.
Loppuun saakka ei menty.
Vaikka tunsin itteni todella turvalliseks ja mukavaks, pelkäsin vielä itteeni vanhojen kokemusten takia.
Ja koska ennen en oo kieltäytyny tällä tavalla ekalla kerralla, halusin testata toimiiko ekojen treffien seksikielto oikeasti. Tunsin että tä ei ollut vaan yhden yön juttu. Me tullaan tapaamaan uudestaan, joten mikä kiire meillä on. Ja saan sitten selitettyä rauhassa omat tarinani miehelle ennen kun mennään eteenpäin.

Tänään sain viestin: Ahh, I am thinking about you. x
Huhhuh. Aika kivaa tuommonen harvinainen hempeily ja satunnainen juustoisuus.

En tiedä miten tässä käy, mutta nyt oon todellakin valmis kaikkeen.

Because we are.

Mulla oli tänään mieletön ilta.
Se oli täynnä elämystä, naurua, ihmisiä, ihailua, hymyä ja filosofiaa.

Mun oli tarkoitus kirjottaa blogiin teksti siitä onko hyvä olla aina oma ittensä.
Jos on onko siitä mitään hyötyä, viekö se eteenpäin? Miten olla 100% se mitä on...?
Olin valmis jo kyseenalaistamaan tuon, mutta tämän illan jälkeen en enään halua.

Kaikki alkoi pari päivää sitten, kun sain viestin Lakupojalta;
"Mulla on pizza-bileet sunnuntaina, haluutko tulla?"
"Kuullostaa hyvältä!"

Tänään aloin miettiä tuota uudelleen. Aloin analysoimaan liikaa, mitä jos Lakupoika haluaa musta enemmän kuin kaveria... enkö sanonu tarpeeks selkeesti viimeks mitä haluan ja mitän en???
Mietin tulisko siitä kiusallista jos meen sinne ja siellä kaikkien kavereiden läsnäollessa joutuisin sanomaan; muttakun haluan olla vaan kaveri.
Päätin lähettää pojalle suoran kysymyksen: "haluan olla kaveri onko se sulle ok?"
Vastaukseksi sain: "Luulin että ollaan jo sovittu tämä juttu, kutsuin sut vaan kaverina. Jos ahdistaa tulla niin älä tule."

Nolotti. Olin stressaamaan jo liikaa siitä, että en voi olla enään  kaveri pojan kanssa. Lähettelen jo kaikille tuntemilleni miehille viestejä; MÄ OON VAAN SUN KAVERI EIKÖ NIIN?!?!?
Sanoin että anteeksi kun olen hölmö ja tietysti tulen.
Onneksi menin, se oli todella casualia, ihania ihmisiä ja hyvää pizzaa.

Pizza-juhlien jälkeen mun oli määrä tavata kaverit yhdellä keikalla.
Tai oikeastaan en tiennyt mihin olin menossa.
Viime viikolla menin kaverin kanssa ulos ja päädyttiin bubiin, jossa oli open-stage.
Sitä veti poika The Kid.
Mieleeni jäi kuinka lahjakas Kid oli, Kidin hymy ja miten hän kertoi ens sunnuntaina olevasta jutusta jossa hän aikoo soittaa... että tervetuloa vaan.

Tänään astuin taidekahvilan kellariin ja istuin katsomoon. Ensimmäinen show oli mielettömän paska teateatteriesitys, joka käsitteli jotenkin maailman syntyä ja transvestiitteja..... (?)
Ehkä kiusallisimman 30 min jälkeen lavalle astui The Kid. Ja yllätykseks yksin.
Pojalla oli taustanauha ja sen päälle se soitti kitaraa ja laulo.
Oli vaikea hengittää.
Se oli jotain niin uutta ja jotain niin vaikuttavaa.
Se anto lavalla kaikkensa ja omisti sen koko lavan omalla itsellään ja karismallaan.
En oo vähään aikaan ihannoinu ketään niin paljon.

Parin hämmentävän ja riemastuttavan esityksen jälkeen illan ohjelmisto oli ohi. Oli aika mennä muualle.
Mutta ennen  kuin ennätettiin lähetä... The Kid tuli ja sopersi jotain vapaista päivistä ja että jos haluisin nähä kaupunkia ja jos antaisin hänelle puhelimen niin laittaisi siihen numeron ja voisin sitten soittaa jos tulee tysää..

Tunnen ja tunsin koko illan olevani just oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja tänne päädyin tekemällä juuri niin kuin halusin, seruasin intuitiota ja otin askelen tuntemattomaan.
Se mitä The Kid teki siellä lavalla on se mitä jokaisen pitäis tehdä aina arjessa.
Meidän pitää päästää irti, kuunnella meitä ja ympäröivää maailmaa,
niin me löydetään se paikka jossa meidän kuuluu olla just sillä hetkellä.

Haavotuin tai en.

Pari vuotta sitten mä lupasin ittelleni, että jos ikinä mulle tulee sellanen olo että haluan tehdä jotain, ni mä teen sen. Vaikka se olis kuinka omituinen tai pelottava. Koska hyvässä ja pahassa, se että me seurataan ja kuunnellaan meidän intuitiota johdattaa meidät sinne missä meidän kuuluu olla.
Tähän haluan uskoa ja tän oon jo tähän meneesä todennu toimivaksi.

Oon tehny elämässäni todella outoja asioita vain sen takia että mun sisäinen ääni sano tosi lujaa että "Ota itteäs niskasta kiinni ja tee se!".
Ja näiden tekojen takia mä olen päätynyt mitä upeimpiin elämyksiin ja hetkiin.

Tänään mä halusin löytää Trainspottingin netistä ja lähettää hänelle viestin. Halusin ilmasta pojalle kuinka upea hän oli ja miten hän teki muhun vaikutuksen.

Päätin tehdä viestistä lyhyen ja ytimekkään. Ei mitään muuta. Ei kysymyksiä tai odotusta jatkoon. En halunnut edes lisätä fb:ssä kaveriksi.
Halusin yhä pitää hänet siinä hetkessä, jossa me tavattiin. Niin että hän ei olis mulle mitään muuta kuin se hetki.

Lähetin viestin n. tunti sitten.

 Ja nyt huomasin että oon niin helvetin nainen.
Tietysti mä odotan että se vastaa!
Sain jotenkin itteni huijattua ajattelemaan, että en välitä vastaako se vai ei.

Tä on samanlainen efekti kuin salaisuudet.
Jos meillä on salaisuus, jota me ei todellakaan haluta kertoa kenellekkään me kuitenkin kerrotaan se jollekulle jossain tilanteessa. Ja perään mainitaan;" tä oli sitten salaisuus, eli shhhh!!".
Todellisuudessa me halutaan että salaisuus tulee ilmi, jos me se sanotaan ääneen.
Jos haluat asian todella pysyvän salassa, et sitä koskaan kenellekkään kerro.

Mielenkiintosta on miten pystyin huijaamaan itteäni.
Mulla on nyt melko yksinäinen kausi menossa, ei oo paljoa tekemistä ja ajatukset pyörii paljon rakkauden ympärillä.
Tietysti jos mä tapaan upean ihmisen, mä toivon parasta.
Ehkä coolin ja tavottamattoman esittäminen on vaan mun suojakeino olla
haavottamatta itteäni
taas.

Ja kuitenkin.... haavotuin tai en, uskon näin sen kuuluu mennä.

Hyvä ja vapaa.

Eilen päätin, että en jaksa. Ja tajusin, että eihän mun tarvitse jaksaa. 

Lähdettiin tyttöjen kanssa tanssimaan. Kun olin peilin edessä laittautumassa, tajusin mihin mun liika aika on ajanut mut. Naureskelin saaneeni miehistä uuden harrastuksen tekemisenpuutteessa ja kaikenlaisessa muussakin puutteessa. Mutta todellisuudessa oon ajanut itteni ahdistumaan pienistä asioista ja miehistä jotka ei koskaan tuu viemään mun sydäntä.

Kaikki me halutaan tässä elämässä olla rakastettuja ja me halutaan joku tuohon viereen kertomaan kuinka paljon me tuodaan onnea olemassaolollamme. 

Mä haluan tuota, mutta nyt otan taas itteäni hihasta kiinni ja muistutan ittelleni, että mikään ei tuu pakottamalla. 

Peiliin katsottuani laitoin meikkisiveltimen syrjään ja näpyttelin Hymylle viestin. Siinä sanoin, että haluan jonkinlaisen vastauksen; näkeekö hän että meidän välille voi koskaan tulla mitään vai ei. 

Hymy vastasi, että ei näe. Mutta voidaanko olla kavereita.

Se oli juuri sitä mitä tarvitsinkin. Suora vastaus. Kenenkään ei tarvitse roikkua tunteissaan kiinni. 

Baari oli täynnä komeita miehiä. 

Katselin, vilkuilin ja nuuskin. 

Jokin tuntui erillaiselta. Mua ei aidosti kiinnostanut. En jaksanut. 

Halusin tanssia ystävätterieni kanssa, mutta molepien suut olivat liimautuneet kiinni espanjalaisten poitsujen huuliin.

Päätin siis jamitella yksikseni ja pitää upean illan kaikesta huolimatta.

Koin todella suurta mielihyvää, kun miesten iskiessä vetäsin huuleni vinoon hymyyn ja käänsin selkää. Annoin lantioni heilua pelkästään musiikille ja itselleni. 

Baarin sulkeuduttua ja leidejeni juostessa miesten kanssa käsi kädessä lähimpään sänkyyn, päätin lähteä kotiin. Matkani kuitenkin pysähtyi nopeaan.

Tapasin kadulla pari kaveria, jotka olivat lähdössä isolla porukalla jatkoille. En tietenkään kieltäytynyt kutsusta. 

Siellä tapasin Trainspottingin 

(näyttää aivan Ewan McGregorin hahmolta kyseisessä leffassa). 

Ja sen tapaamisen myötä tajusin mitä mä rakkaudelta haluan ja mitä mä tarvitsen. 

Mä haluan vapautta, yhteyttä ja hauskuutta.

Miten noin perus asiat unohtuu meiltä niin helposti. 

Hymyn kanssa kun olin ulkona, mikään noista basic asioista ei toteutunut läheskään tyydyttävästi. 

Trainspottingissa oli jotain sitä mikä sai mut katsomaan jätkää suu ammollaan.

Ihan mielettömän friikki tyyppi, mutta siinä oli luonetta. 

Tunsin itteni erillaiseks. En jasanu yrittää mitään. Päätin olla niin aito itteni kun vaan voin olla. 

Huomasin tuntevani itteni niin hyväksi ja vapaaksi.

Aamu yhdeksältä kun kävelin kotia kohti, mua hymyillytti vieläkin. 

Koko ilta oli ihan absurdi, uskomattomaton ja nautin kaikesta enemmän ku mistään pitkään aikaan.

Tajusin myös että mulla ei oo mitään yhteistietoja Trainspottiin.

En ehkä halua tietää hänestä sen enempää.

Ehkä hän oli niitä hetkiä, joitka me varjellaan visusti jossain syvällä ja palataan sinne kun halutaan hymyillä.

Haluan pitää ton muiston tollasena ja haluan uskoa että tuo mies oli mulle muistutus siitä todellisesta rakkaudesta, joka häämöttää vielä jossain tuolla tulevaisuudessa. 

Hei hei Lakupoika

Näin eilen Lakupojan. Viime tiistaina se pyysi muo ulos ja mä vastasin myöteisesti.
Eilen laitoin itseni kauniiksi, valitsin mekon joka on seksikäs, mutta samaanaikaan casual. Menin baaritiskille, tilasin vahvan blackrussianin ja odotin deittiäni saapuvaksi.
Me istuttiin alas ja tilattiin juustotarjotin, sekä pari lasia viskiä. Katsoin miestä, hymyilin ja olin kiinnostunut kaikesta mistä hän kertoin. Huomasin että Lakupoika on kiva, söpö ja ylikiltti.
Ilta jatkuin toisilla, kolmansilla ja neljänsillä kaljoilla.

Tultiin todella hvyin juttuun ja kaikki oli jotenkin niin mukavaa, lukuunottamatta sitä puolta illasta, kun sanoin että ehkä on parempi jos ollaan kavereita
ja että en tunne tässä nyt oikeen mitään muuta
ja kerroin että mulla on tunteita Hymyä kohtaan
ja kun se sanoi että se on ok jos ollaan kavereita
ja kun se kuitenkin pussas mua
ja mä pussasin takas
ja kun sovittiin että ei pussausta enempää
ja kun se saatto mut kotiin
ja lähetti mulle viestin jälkikäteen
ja kertoi kuinka paljon se ihastu muhun tänä iltana
ja miten hän tunsi että meidän välillä on mieletön yhetys
ja miten hän haluaa nähdä mut vielä
ja ei todellakaan kavereina.

Mulla oli ihan kiva ilta. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa.

Aluks mietin, että onko se itsekästä mennä treffeille, jos ei alunperin ole niin kiinnostunut ihmisestä. Päädyin siihen, että aina kannattaa mennä. Ei me voida tietää mitä tapahtuu ellei oteta selvää.
Mutta rehellinen pitää olla, pitää nähdä ja sanoa suoraan miten asiat on.
Joten hyvät naiset, olkaa rehellisiä. Se pelastaa meidät loppujen lopuks monelta surulta.

Sen takia en halua päästää irti Hymystä.
Odotan jos on tarvis, mutta mun täytyy myötää ittelleni että se mies on jotenkin spessu.
Ja toivottavasti myös sen arvonen.

Orginal Liquorice

Hyvät naiset ja herrat,

Te tiedätte nämä mukavat pikku jutut kehossamme, joita me kutsumme hormooneiksi.
No, sunnuntaina mun hormoonit lähtivät hurraamaan kuukausittaista pyörremyrskyään.
Silloin mä sain viestin Hymyltä, että hän ei enään haluais nähdä.
Otin sen aika rankasti, makasin sängyn pohjalla syömässä pandan lakupussia ja kuutelemassa Adelen Someone like youta.
Ulkona satoi ja elämän kaikki huolet olivat hartioillani.
Olimmehan tavanneet kolme kertaa, pussanneet saman verran ja hädin tuskin muistin mikä miehen nimi oli.

Surun ruintelemana otin seuraavana päivänä itseäni niskasta kiinni, puin vaatteet päälleni ja lähdin vaeltamaan sateiseen auringon paisteeseen. Tiesin, että jos joku asia mut hormoonipyörteestä pelastaa, niin se olisi toinen pussi pandan lakritsaa. Onneksi satuin tietämään yhden luomu-liikkeen joka niitä myy. Askelet tuntuivatkin jo kevyemmältä.
Saavuin kauppaan ja juoksin suoraan lakujen luokse. Kaappasin pari pussia varmuuden varakasi ja menin kassalle.

Siinä seisoi punapää, pitkä ja komea, tatuoitu mies. Olin kuitenkin niin lakujen vallassa, että en jaksanut  enään miehiä. Päätin kuitenkin kysäistä olisko heillä vapaata työpaikkaa (mun aika käy välillä hieman pitkäks, kun ei oo töitä. Sen varmaan huomaa myös tästä blogista). Heillä ei oo, mutta poika voisi kyllä antaa pari vinkkiä paikkoihin jotka etsii työntekijöitä. Hän antoi lappusen jossa oli ravintolan nimi ja myös pojan puhelinnumero. Se oli siinä ihan sitä varten että voisin "kysellä lisää työpaikoista".

Lähtin äsken Lakupojalle viestin ja kyllä, mulla on treffit tällä viikolla.

Kun ei ole työpaikkaa, niin mukavaa että ainakin löysin jonkilaisen harrastuksen...