Ensimmäistä kertaa elämässäni en todellakaan haluais olla ihastunut. Aikasemmin oon todennut jotain samanlaista, mutta tällä kertaa tämä on erillaista. Nyt en yritä enään peittää tunteitani, jotta en satuttaisi myöhemmin itseäni. Nyt mua enemmänkin vituttaa ja sattuu jatkuvasti, koska se mies on niin inhottava.
Amstel on itsekäs, itsekeskeinen ja ylimielinen. Ja se ihminen saa mut tuntemaan itseni niin pieneksi ja epävarmaksi. Yleensä musta voisi sanoa, että oon tosi itsevarma ihminen, mutta sen seurassa tunnen itteni typeräksi ja heikoksi. Musta tuntuu, ettei se pidä musta edes ihmisenä.
Ristiriitaa tähän tuo se, että jollain tavalla se haluaa mun kanssa hengata koska me perustettiin bändi ja se oikeasti haluaa treenata. Ja mä meen mukana, koska haluan sen seuraan tavalla tai toisella. Mun joka ikinen solu vaan haluaa sitä miestä.
Milloin musta tuli masokistinen?
Haluisin poistaa jokaisin tunteen mitä mulla on sitä miestä kohtaan.
Mutta samalla tunnen, etten koskaan vois tuntea mitään muuta. Inhoa ja halua.
Ironista tässä on se, että huomaan Amstelin olevan siis niin suuri vastakohta The Kidistä kun vaan voi olla. Puoltoista viikkoa vapaana naisena ja pää jo sekaisin miehistä. Kill me now.
1. Olin itsevarma ja varma siitä mitä aijoin sanoa. Näin The Kidin puistossa ja hän tiesi mitä tulevan piti. Kerroin että en pysty enään olemaan hänen tyttöystävänsä ja vaikka sydämmässä sattuikin niin pirusti, jaksoin silti vielä uskoa että se on oikein. Hän sanoi että haluaa pysyä ystävinä, vaikka parina erottaisiinkin. Että seksiä saisin häneltä aina, jos vain pyytäisin. Satutin sitä miestä melkoisesti ja se ei ottanu sitä hyvin. Erottiin kiusallisesti ja surullisesti.
2. Itketti niin että en nähnyt. Miksi olin niin itsekäs. Saisinkohan miehen takaisin? Ei. En halua.
Vittu tämä on paskaa.
3. Työkaverini järjestivät staff night out.... tietysti The Kidin baarissa, jossa se työskentelee. Kamppailin että pitäisikö mennä vai ei. Halusin ja toivoin, että mitä jos me juhlittaisiin yhdessä ja vedettäis huimat humalat päähän ja voitais ihan casualisti vaan maata yhessä.... sehän vois toimia, eikö?
Kaverille kerroin suunnitelmistani. Hän katsoi mua kuin idioottia ja totesi että koska olin se, joka erosi oon myös vastuussa siitä että en satuta toista enempää. Kaverisuhde eron jälkeen toimii, jos molemmat on samalla tasolla, mutta tässä tilanteessa hän rakastaa ja mä en. Ystäväni sai mut ymmärtämään, että en voi mennä ja leikkiä tunteilla vaan tehdä erosta totta. Niinpä menin baariin vain pariksi minuutiksi, sanoin hei ja anteeksi, otin kaverini ja mentiin toiseen baariin.
Sinne jätin Kidin soittamaan kitaraa sille lavalle, missä hänet tapasinkin. The Kidin tarina oli tässä ja niin oli myös meidän yhteinen aikamme.
Työkavereitteni kanssa päädyttiin baarista baariin ja juomaa juoman perään. Tajusin olevani sinkku, vapaa ja humalassa. Huomasin sinä iltana myös työkaverini; ruotsalaisen Amstelin. Toiset myös vihjailivat kovasti, että heihei toi meidän Amstelihan on myös sinkku että vinkvink. Katsoin sitä ja mietin että jumankautahan se on kuuma.
Joimme, tanssimme, joimme lisää ja tanssimme tyhmemmin. Baari suljettiin ja jäin vielä kadulle viimeisten joukoissa hillumaan. Siinä mulle tuli juttelemaan poika, jonka silmät hymyili ja huulet kertoi että ollaan kävelemässä samaan suuntaan. Sen matkaan lähdin ja pojan kämpille päädyin juomaan rommia. Siellä kun istuin vieraalla sohvalla, vieraan miehen asunnossa, tajusin että olin oikeasti sinkku ja pian tulisin harrastamaan känniseksiä. Mies oli niin humalassa, että eihän siitä seksistä oikeen mitään tullut, otin kamat ja lähdin asunnosta sanomatta numeroani tai edes nimeäni.
Aamu oli kaunis, olin todella onnellinen ja vapaa.
4. Krapula.
5. Töissä vietin neljä tuntia Amstelin kanssa kahdestaan jakaen flaijereita ympäri kaupunkia. Se oli ensimmäinen kerta kun kunnolla tutustuttiin. Hän osoittautukin aika mielenkiintoseks ihmiseks ja meillä synkkas todella hyvin. Päätettiin perustaa bändi.
6. Ensimmäistä kertaa aikoihin otin omaa aikaa, ilman ketään. Menin puistoon piirtämään. Illalla menin töihin baariin ja kun juttelin siellä Amstelin kanssa, huomasin että olin ihastunut. Kikattelin kuin teinityttö ja kerroin typeriä vitsejä. Luultavasti halusin vain maistaa sitä ihanaa kroppaa ja tuntea sen niiiiin seksikkään kehon vasten omaani.
7. Törmäsin Amsteliin katufestareilla. Tajusin, että haluan oikeasti nyt vain olla sinkku ja olla vapaa. En halua olla ihastunut ja ajatella jotain muuta koko ajan. Haluan vaan pitää hauskaa sen seurassa ja tulla oikeasti hyviksi kavereiksi, niin ettei koko ajan tarvi ajatella että vittu kun vaan se suutelis mua. Päätin huijata itseni ajattelemaan, että en ole ihastunut.
Nyt on viikko siitä kun erosin The Kidistä ja olen hämmentynyt. On tapahtunut niin paljon tämän pienen pääni sisällä. Huomaan kuitenki kasvaneeni isommaksi ja vahvemmaksi. Olen taas sinkku, mutta en samoin kuin ennen. Jotain on muuttunut ja tuntuu että se on tuonut tullessaan tasapainoa ja rauhaa.
Tiedän paremmin mitä haluan ja mitä tarvitsen.
Nyt tarvitsen aikaa erota The Kidistä kunnolla, hauskanpitoa, vapautta ja ystävyyttä.
On itsekäs olo.
Jätin kauniin, ihanan, hempeän, romanttisen ja hyvän miehen koska en pysty nyt olemaaan kekenkään tyttöystävä. Oon ollut niin varma tästä kaikesta jo kuukauden ajan, mutta nyt kun ollaan oikeasti erottu niin en tunne muuta kun surua ja kaipausta. Nyt en muista mitään niitä hyviä syitä ja perusteluita eroon. Muistan vain hyvät hetket, kauniit aamut, yhteiset naurut, tulevaisuuden suunnitelmat, sen viulun jonka hän osti minulle yllätykseksi.... Ja en voi ajatella muuta kuin sitä surua, jonka aiheutin hänelle.
Satutin ja nyt muhun sattuu.
Teinkö oikean valinnan, vai pääsenkö tästä yli ja näen että näin oli parempi?
Puhelin soi ja vastasin. Hän oli toisessa päässä ja kysyi, että sä jätät mut eikö niin.
Oon ollu kaks viikkoa poissa ja oon tajunnut mitä on oikein tehdä. Okeudenmukaista hänelle.
En osaa olla enään tässä suhteessa. Kun joku kysyi ja sanoin että tuo on poikaystävä, tuntui kuin valehtelisin. Kun mietin seksiä tai kaipausta, koen sen velvollisuutena. En voi puhua hänelle suoraan ja jotain niin suurta puuttuu, että en pysty näin jatkamaan. Parempi nyt kuin liian myöhään.
Hän rakastaa mua, mutta minä en häntä.
Toisaalta välitän niin paljon ja siksi nyt sattuu. En halua satuttaa ja toivoisin että voisin jatkaa hänen kanssaan ikuisesti.
Nyt itkettää ja en haluisi enään puhua tästä. Haluisin vaan paeta koko asiaa. Tiedän kuitenkin, että on oikein mennä sinne ja katsoa häntä silmiin. Mun on oltava rehellinen meille molemmille ja päästettävä meidät näistä siteistä.
Ensimmäistä kertaa elämässä, joudun jättämään ja sanomaan toiselle etten rakasta takaisin.
Tämä on perseestä.
Sanoin puhelimeen, että tulen huomenna käymään ja kerron sitten hänelle kaiken.
Oon puhunut paljon siitä, että meidän pitää hyväksyä rakkaamme juuri sellaisena kuin hän on. Mutta olen jättänyt teksteistä ja mielestäni pari muuta näkökulmaa pois.
Hyväksytäänkö me aina itsemme ja mitä se toinen rakas joutuu hyväksymään minussa?
Olen ollut epävarma, kieriskellyt tulevaisuuden tuskissani ja oksentanut olemattomia huolenaiheita ystävieni niskaan liian paljon viimeisen kuukauden aikana. On ollut huono olo Kidin kanssa. Olin jo lähellä luovuttaa ja sanoa hyvästit. Viime maanantaina päätin puhdistaa pääni ja sanoa kaiken suoraan mitä päässäni liikkuu. Jatkuva ja turha analysoiminen vei multa ennenäkemättömästi voimat olla oma itseni. Kerroin hänelle että olen epäröinyt, että en tiedä miten olla tyttöystävä, että kuinka kauan voin olla tässä suhteessa ja tässä maassa, että olen vain välillä niin eksyksissä oman itseni kanssa että en tiedä voinko jakaa maailmaa jonkun muun kanssa, että en ole varma riittääkö tämä suhde mulle, että seksi on kivaa mutta meidän on löydettävä aikaa myös vain olla yhdessä, että kirjoitain blogia jossa puhun ihmissuhteista ja että mun on saatava puhua rehellisesti kaikesta, niin kuin parhaalle kaverille puhutaan.
Odotin miehen vastaavan raivolla tai muulla negaatiolla. Hän katsoi minua hetken ja hymyili sitten lempeästi. Kertoi ymmärtävänsä mitä tarkoitin. Hän on vahnempi ja näkee kuinka levoton mieli vielä olen. Sanoi välittävänsä musta juuri niin kuin olen; omien ongelmieni ja epävarmuuksien kera. Jos haluan jotain muuta, voin sen tehdä ja hän olisi tukena vaikka mikä tulisi. Vaikka haluaisin lähteä, se sattuisi mutta hän sen ymmärtäisi.
Ne olivat täydellisiä sanoja, jotka saivat mut tuntemaan vapaaksi ja rakastetuksi. Tänään huomasin kuitenkin miehen miettivät sanojaan uudemman kerran. Kun kerroin blogista Kid oli sen kanssa ihan ok, mutta tänään kerroin jostain muusta mikä sai hieman suun mutrulle:
Sain mahdollisuuden näytellä yhdessä musiikkivideossa, joka on todella mielenkiintonen projekti kivojen ihmisten kanssa. Siinä kuitenkin olisi oltava yläosattommissa. Siitä tulee erittäin tyylikäs, mutta kuitenkin seksikäs. Ei mitään herutusta, eikä lähikuvia tisseistä sun muusta. Itselläni siinä ei ole mitään ongelmaa, koska ollaan keskusteltu tekijöiden kanssa rajoista, tyylikyydestä ja mukavuusalueiden ylittämisestä. Keskustelussa kuitenkin heräsi yksi kysymys; mitä sun poikaystävä tykkää tästä?
The Kid on avarakatseinen ihminen, joka ei halunnut tuomita tätä ensi keskustelulla. Mutta seuraavana päivänä huomasin, että jonkin kuitenkin vaivasi. Kidin mieleen tuli kauhukuvia älöttävistä ja limasista miehistä jotka haluaa vaan tehdä tissipornoa musiikkivideon varjolla. (Ei ollut ainoa)
Se vain on outoa ja tarpeetonta tehdä tollasta ollenkaan. Onko pakko hakea huomiota ottamalla paidan pois? Onko pakko tehdä itsestään halpa paljastamalla ihoa taiteen nimissä?
Vertasi näyttelemistä jopa strippaamiseen.
On näköjään vaikeaa ymmärtää mun näkökulmaa.
Mielestäni se mitä me tehdään, millaset on meidän arvot ja mieltymykset määrittää sen millasia ihmisiä me ollaan. Niistä on vaikeaa välillä pitää kiinni, koska muiden mielipiteet vaikuttaa niin paljon. Itse huomaan että en edes halua puhua tosta musiikkivideosta monelle, koska pelkään tuomitsemista ja sitä että ihmiset pitävät mua ihan tyhmänä.Ymmärrän Kidin näkökulman, mutta mielestäni se ero on siinä että tämä ei oo ollenkaan eroottinen vaikka onkin seksuaalinen.
Se on vähän sama kuin malli, jonka tissit näkyy paidan lomitse tai tassija, joka käyttää alastonta kehoaan kertomaan jotain.
The Kid joutui nyt kohtaamaan mussa ekaa kertaa sellasisen asia, jossa hänen pitää päättäää yrittääkö ymmärtää vaiko ei.
Blogia kirjottavana itsenäisenä naisena, jolle vastuuntutoinen tissittely on vain luonnollinen asia.
Nyt hän on tukeva ja on onnellinen että pääsin tähän projektiin mukaan.
Mutta mitä jos hän ei ymmärtäisikään? Menisinkö silti?
Istuin puistossa ja mietin mitä teen seuraavaksi. Menisin apteekkiin ja sitten kotiin. Mutta sitten mieleeni iski ajatus; mitä jos lähtisin kävelemään eri suuntaan, ostaisin lipun minne pääsisin ja lähtisin kauas tästä kaikesta. Muuttuisiko tulevaisuuteni, tulisiko siitä jotain erityistä ja olisinko sitten vapaa?
Ainoa mikä pitää meitä paikallaan on vain me itse.
Toisaalta se siellä kaukana ei olisi loppujen lopuksi arvokkaampi tulevaisuus kuin tämä ja tässä. Se on se mikä kaikkien mieleen joskus juolahtaa, mutta loppujenlopuksi kuljemme vaan yhteen suuntaan. Jos valitsemme oikean se on vain oikea ja jos valitsemme vasemman se on vain vasen.
Auringon säteet hohtivat iholleni lämpöä ja tunsin olevani kiitollinen.
Kiitollinen siitä että minulle on annettu jo mahdollisuus olla vapaa.
Nousin penkiltä ja otin askeleet kohti apteekkia.
